sunnuntai 25. elokuuta 2019

D786. Avaruusmatkailuaiheesta huonovointisuus ja tieo että avaruusolentojen aineenvaihdunta on ihan erilainen

On tietenkin kiistanalaista, onko avaruusolentoja olemassa vai ei, mutta jos avaruusmatkailuharrastuneisuudesta menee huonoon kuntoon kuin olisi vaarassa kuolla, jos sillä tiellä jatkaa, niin on mahdollista, että on luullut jotakin elekieleltään ja kommunikaatioltaan ymmärrettävää olentoa samanlaisella aineenvaihdunnalla varustetuksi kuin Maan eläimet ja ihmiset. Mutta jos avaruuden muilta planeetoilta tai kuista löytyy vaikkapa vain syanidia eikä happea, niin syanidia eli ihmisen mielestä myrkkyä juomalla voimia saavan aineenvaihdunta on kyllä ihan toisenlainen kuin happea hengittävän ja siitä voimia saavan, eikä siihen päin silloin voi samanlaistaa sairastumatta. Näin on vaikka jonkun mielestä elävien olentojen esi-isät olisivat Maasta kotoisin, sillä jos vaikka opettelee aavikon kuivaan ilmastoon, niin aineenvaihdunta sietää eri asioita, ei se ole terveellistä muussa ilmastossa.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

D785. Kiropraktikon tarve ja kasvien varsien vire

Nikamien niksauttelu eli kiropraktiikka on kovin vaarallista potilaalle ja siksi olisi hyvä, jos jokin muu keino auttaisi. Ryhtiin selkärangan tienoilla vaikuttaa vire ja siihen hyvä malli ovat aluskasvillisuuden varisen tunnelmien avulla tavoitettavat niiden vireet, ja muulle kropalle kai sitten saman kasvien lehtien tunnelmaa.

D784. Hidastunut kohmeloisuus & tunnevaurio ja turvallisuus & kodinomaisuus & avarakatseisuus

Joillekin kai käy vanhalla iällä että hidastuvat kohmeloiseen tapaan. Se on kai tyypillistä, kun tarvitsee suojata, kun ennen eleli vapaasti kodin tapaan ja oli lähipiiri turvana mutta sitten lähipiirin turva petti eivät esim. ymmärtäneet sairauksien hoidosta, niin ei enää voinutkaan elellä tavalliseen tapaan, oli elämän turvallisen jatkuvuuden perusta poissa, ja niin liikkumisesta tuli kohmeloista, suojaavaa. Siksi tarvittaisiin silloin juuri turvallisuutta ja kodin tapaista suojaa paljon, ja kai avarakatseisuutta, elintilan antamista hänelle kodin elämän tapaan suojattuna.

Jos henkilö on hidastunut kohmeloisestilähes paikoilleen, on kai hänellä vapautta liian vähän. Toiset voivat olettaa,  että olisi oltava tiettyä ihmisatyyppiä, tai ei-kohmeloinen saadakseen jotakin vauhdikkaampaa elämää tai olettavat, että olisi oltava ihan vain kotosalla,vaikka henkilöllä on omiakin taitoja, joiden varassa tehdä, elellä. Kanssa joku voi olla laittanut katon toimeliaisuuden määrälle, kun ajattelee voivansa niin vahtia useamman tai elellä oman elämänsä siinä sivussa, vaikka ei itse ole mikään vauhdikas, ja niin katto on jäänyt ihan liian alas esim. tervehenkiseen suomalaisten säiden elämisen tapaan nähden ja toimeliaisuuden kaipuuseen nähden ja oman elämän kaipuuseen nähden.

1.9.2019   Sivistyneistä arvoista voisi olla iloa, siis että ympäristö arvostaisi sivistyneitä arvoja ja mainitsisi ne myös ääneen, ennen kaikkea elintilan ja suojauksen, tuen osalta.

7.9.2019   Syynä saattaa myös olla hoitohenkilön tms harjoittama uhkailu, esim. että jos vielä saa itsensä liikkeelle sinne ja sinne niin sittenhäön tehdään sitä ja sitä kamalaa, vaikkapa tulee väärä, pahaatekevä ihminen mukaan.

 Jos syy oikeastaan on, ettö hoitohenkilökunta tms on liian dominantti hidastuneen ikään nähden, niin auttaisivatkohan ne keinot, joilla nuorille opetetaan itsenäisyyttä, esim. filosofian harrastaminen, vaikkapa lukion filosofian kirjan lukeminen.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

D783. Liikkuvuuden palauttaminen vamman parannuttua ja kasvien vire & linnunlaulu

Jos käsi tai jalka on ollut vamman parantuessa pitkään liikkumatta ja liikkuvuus on vielä huono, vaikka vamma on parantunut, niin osin on ehkä kyse yrittämisen tavasta ja vireestä, mihin hyvänä ohjeena on tervehenkisyys ja sitä voi oppia kasvien tunnelmasta niiden vireestä, sekä linnunlaulu yleensä auttaa vireeseen liittyvissä kysymyksissä jotakin, esim. ulkoilun ja tunteidenmukaisuuden vireiden löytämisessä, mitkä molemmat kai ovat hyväksi paranemiselle ja liikkuvuuden palautumiselle. Toki lihasten tarvitsee vahvistuakin, joten myös palautuminen ja lepo, vapautuneisuus ja elävöittävyys, ovat tärkeitä.

sunnuntai 11. elokuuta 2019

D782. Etelämaalaisten bakteerihyökkäykset ja terveet elämäntavat

Arabimaissa ja tropiikissa, missä on kuumaa, bakteerit leviävät kai kamalan nopeasti esim. sekunneissa lähistöllä kulkevan luo ja tulevat kehon lähelle kuin joki pöllähdys. En tiedä, osaavatko bakteerit itse liikkua ilmassa vai kantavatko niitä jotkin syöpäläiset, mutta vaikuttaa siltä kuin arabit ja tropiikin ihmiset osaisivat kehottaa, kai usein pienellä elellää tais elkeällä mielenliikkeellä, bakteereja tms menemään sen ja sen luo ja sille ja sille kohdin kehoa, kai jonkinlaisena valtausyrityksenä. Tuo vaikute on samantapaista kuin ihmisen elämäntapa yleensä ja tekemiset, miten ne ovat siitä saman ihmisen elämäntavan ja tekemisentavan yms osaavaisuuden tienoilta tai elinolojen. Eli niistä voi tulla hänelle tyypillinen olo, mihin tietenkin auttaisi oma tervehenkisyys, ettei nojaa tuohon toiseenolon suhteen.Kanssa jos on terveet elämäntavat, liikkuu ja ulkoilee, niin että iho on terveja on terve ylipäätään, niin oman ihon luona on omantunnelmaisia terveitä pöpöjä niin kuin terve pöpökanta iholla on, ja se sitten suojaa niin kuin tervehenkinen osaa olla itsenäinen eikä romahtele muiden niskaan kuten pöpötautinen.

keskiviikko 7. elokuuta 2019

D781. Liikunnan aloittamisestra lihaville

Liikunnan aloittamisesta katso http://kokonaiskuvat.blogspot.com/2017/01/liikuntaa-vihreille.html

Tein viiem huhtikuussa vuodenaikakirjoitukseeni http://finnishskills.blogspot.com/2014/11/living-with-seasons.html sävelmänpätkän siitä, miten juuri sulanut tie houkuttelee juoksupyrähdykseen, ja mallina oli liian lihava japaninpystykorvani sekä käsityn liikunnan viuh-mallisuudesta:

Ulkolua tarvitsee tottumatonkin vähintään 5min päivässä, kunnon ulkoiluvaatteet päällä ja puoli tuntia olisi parempi. Tarvitsee olla maisemassa puita ja mieluusti elämää, ja katsella, kun kulkee ulkona, vaihdella nopeutta, etsiä hyviä virekeitä hyvältä tuntuvia tapoja ulkoilla ja liikkua ulkona aika reippaasti, niin jotenkin siitä vireestä sitten oppii liikuntaakin.
Tuosta vuodenaikakirjoituksestani saattaa olla iloa, siitä on sekä suomen- että englanninkielinen versio. Ainakin elokuulla pätkä loppukesän intiaanista olisi hyvä lukea, sillä se opettaa syksyn taitoja helpon onnistuneessa muodossa, motivoivassa.

(Tässä olisi huomioitava, että japaninpystykorvani kuoli hellepäivänä kesäkuussa 2019, ja ettei minulla ole lääketieteen alan kokemusta, joten esim. sairaaloiden epäenergisyyteen ja siihen, että sairailla on ollut huonoa onnea, en oleosannut tätä suhteuttaa. Lihavista osalla saattaa olla sydänkohtauksen vaara, joten varovainen pitää olla ja elävöittävä eikä epäenerginen, sekä tunteidenmukainen eikä pakolla tai kovin työmäisesti tekevä, siis olisi suosittava musiikkimaisia piirteitä eikä raatamista kraah-mallilla.)

16.9.2019   Tollanen toinen sävelmänpätkä avuksi:

maanantai 5. elokuuta 2019

D780. Määräileminen lääketieteen varjolla ja poikien ihannoinnin suhteuttaminen muiden taitotasoon

Joskus lääkärit, hoitajat tms ja osa tuttavapiiristä määräilevät hoitoon tms liittyen, vaikka lääketieteen kuuluisi olla vain apuna, vain palvelus, jonka voi saada, jos haluaa,esim. laastarin haavaansa tms, mistä on ihan tyytyväinen eikä se häiritse muuta elämää. Mutta joskus lääketieteen alan ihmisten ja joidenkin tuttavien tai lähipiirin ihmisten näkökulma hoidosta on määräilevä ja epäviisas tai ainakin ihmisestä tuntuu,e ttei tuo näkökulma ole kyllin viisas noin dominantiksi, ettei määräileminen kuulu siihen, ja määräilemiseen ei kai olekaan oikeutta vaan hoidosta saa halutessaa kieltäytyä,ilmeisesti myös osin. Määräileminen on kai tyypillinen poikia ihannoivien piirre: on jokin taitotaso pojilla ja se koetaan hyväksi, muttei se viisas taitotaso ole, ja niin se pitäisi kuvata, että mitä osaa ja miten hyvin ja mitä ei ja mistä kantaa vastuuta ja mitä taas pitää kyseisen ihmisen edesottamusten kohdalla varoa. Ja vastaavasti kuvata muiden taitotasot, ja vedota sitten niihin taitavampiin, jotka ymmärtävät myös potilaan oman näkökulman arvon ja osaavat kyllin viisaita hoidonsuhteen olla, esim. ymmärtää vaihtoehtoisten hoitomuotojen, hoitamatta jättämisen ja hengellisyyden arvon sekä sen, että nämä saattavat vaatia potilaalta jotakin omaa osaamista ja motivaatiota ja niin ollen riipua henkilöstä ja tämän motivaatiosta. Vuosikymmeniä vanhemmat sairaanhoitajat yms kai usein ymmärtävät useampia näkökulmia paranemiseen yms.