maanantai 29. kesäkuuta 2020

D865. Kiputila ja häiritsevien olosuhteiden välttäminen

Kiputilan aiheuttaja on kai usein jokin mieltä painava asia kuten vaikka ikävä olosuhde tai väärä päätös, että mitä olisi hyvä tehdä. Sellainen olosuhde tarttisi karsia pois, luopua siitä kivun vuoksi. Siinä kai oli jokin vika, vaikkei sitä itse niin vahvaan tajunnut.
Voi myös olla, ettei itse saisi elellä niin leveästi tai toimeliaasti, koska siinä on jotakin epäviisasta tai jokin ulkoinen olosuhde sen estää. Siksi kannattaa mielessään kokeilla, auttaisiko jokin pullakahvimaisempi tekeminen, esim. maisemaristeily, leivoskahvit ja sitten rauhallisesti kotiin, suihkuun ja nukkumaan, tms ei niin räikeää kesänviettoa, vaikken kyllä ole tajunnut, mikä räikeydessä on vikana, jollei se sitten ole heikolle terveydelle tai joillekin heikoille taidoille liian rankkaa.

27.8.2022   Jos on paljon kipuja, niin tarttis satsata terveisiin ikiaikaisiin elämäntapoihin, niiden uomiin. Kipuja syntyy usein siellä, missä terveiden elämäntapojen kantavuutta ei niin ole. Voisi kokeilla katsella tienvierustan luonnonkukkia, jos niistä vaikka saisi mallia tervehenkisestä elämisestä edes yksittäusiltä kohden. 

20.9.2022   Jos on lääkkeen yliannostus, niin tarttis kai laimentaa lääkkeen liukenemista mahassa, eli auttaisko jos jois tai söis? Tarttis kanssa sisätilojen tyhjien seinien tunnelma sijasta luonnon leppoisaa elämänviisautta eli mennä vähän ulos jonnekin, missä on puita ja vain katella jotain vehreää oksaa tms eli siis elämäntahti tarttes kanssa olla hitaampi tai tervehdnkusempi. Voisi myös kokeilla syödä puolukkapuuroa.

D864. Kipuun liittyvä tulehdustila ja luonnollinen vire & hyvä liikkumistapa

Jos kivun yhteydessä näyttää kehossa olevan tulehdustila, niin se kai on merkki siitä, että samaan aikaan on toinen isompi kipu, jonka tulehdus lievittää. Tulehdus tuo kehon nestetasapainoon tms muutoksia jouhevampaan luonnollisempaan liikkumiseen päin ja kehon asentoihin ainakin jonkinlaista ryhtiä väärien asentojen sijaan, ja lisäksi tulehdus kohottaa kehon lämpötilaa, mikä rentouttaa ja siten liennyttää kipuja. Se, että ylipäätään vielä on kipuja, on kai kehon keino varoittaa,e ttö hei, kivuista tössä oli kysymys, varopa aiheuttamasta niitä.
Yleensä kivut johtuvat siitä, että tekee huonolla, holtittomalla, rynnivällä tai pakottavalla tavalla sekä liikkeet että teot, milloin niissä tapahtuu ylilyöntejä: tehdään voimalla jotakin, missä olikin huono liikerata. Kivuille on tyypillistä, että liikkumistapa on epäliikunnallinen, usein teoreettinen tms. Tarvitsisi keskittyä kovin siihen, että tekee vain hyvillä tavoilla, terveillä, luonnollisilla, ja ertenkin liikkeet niin, ja vain sen verran kuin hyvin sujuu eikä ylilyöntejä kuten luonteenlaatu ehkä kehottaisi. Kipu on varoitusmerkki, se varoittaa keholla vahingollisista liikkeistä, joskus mielellekin. Silloin olisi kiinnitettävä huomiota siihen, että tekee vain hyvällä tavalla. Jos se on vähemmän kuin minkä verran muuten tekisi, niin ehkä sinulla on jotakin tarvittavaa osaamista vain sen verran tai ehkä todellinen aito motivaatiosi on vain sen verran, jostakin vain tulee arvosteluvirhe, joka sotkee määräarvion, ja sit' pitäisi varoa.

maanantai 22. kesäkuuta 2020

D863. Kehonlämpötilan tunnistaminen ja missä tilanteessa olosi on sama

Jos lämmönsäätely ei toimi oikein, niin usein syy on siinä, ettei ole tunnistanut kehonsa lämpötilaa oikein. Kokeile kädellä ihoasi esim. käsivarresta tai vuoronperään erilaisista kohdista kehoa. Mikä kehonlämpötilaa kuvaava sana tulee silloin mieleesi, esim. viileä, kylmä tai lämmin, niin se on luultavasti kehonlkämpösi silloin. Kehonlämpötilan tulisi olla lämmin, eu  kuuma eikä haalea, eikä kylmä tai viileä. Ihoa kokeillessasi kuulostele myös tuntua, millainen kehonlämpötila on syvempänä kehossa, esim. ihon alla tai koko raajassa. Jos koko raaja on viilennyt,niin se on paljon hulestuttavampaa kuin iho vain, mutta oakkasella on ihon paleltumista toki varottava, ja joskus jo ihon viileneminen liikaa esim. tuulessa ja tihkusateessa voi johtaa vilustumiseen.
Esim. helteelläyirttäessä pysyä viileänä tai ilmastia vaihdettua ympäristöolosuhteet saattavat vaikutta suuresti mutta niin, ettei lopputulosta osaa itse arvioida. Siksi olisi kuulosteltava oloaan ja mietittävä, milloin on samanlainen olo. Esim. jos pikkupakkasilla hiihtoretkeltä tultua, niin kehosi on aivan liian viileä.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

D862. Haavan paraneminen ja puiden tervehenkinen vire

Haavan paranemiseen auttaisi kai taju terveistä elämäntavoista. Sitä oppii terveesti elämällä ja mm katselemalla puita kävellessään tai juostessaan tms, puiden tuomasta mielikuvasta tervehenkisen elämän vireestä.

1.7.2022   Kun haavassa on jo rupi, on tärkeää, ettei se paina alla olevaa ihoa esim reunoiltaan tai yksittäisestä kohden. Eli jos tekee mieli rapsuttaa, niin rapsuttaisi ihoa painavan tai pistävän kohdan pois muttei muuten erityisemmin. Tekisi niin kuin hyvältä tuntuu, varoen kuitenkin repimästä haavaa sen isommin auki. 

Jos haava on puremahaava, niin oaranemista kenties auttaa, jos kysyy paranemisohjetta valkouselta tsi valko-ruskealta koiralta, joka on joskus miettinyt voivansa purra itse jotakuta, niin on kenties ooetellut parantamistaidonkin. Koira saattaa esim kevyesti lipsaista kysyjän sormia ohjeen huipennukseksi ja se pöpökanta voi olla parantavaa ainakin noin etäämmällä haavasta. 



lauantai 13. kesäkuuta 2020

D861. Tundrasta jäänyt synkkyys pois muutettuaankin ja rehevästi kasvava heinä

Tundran tuoma suuri synkkyyss liittyy kai mustaan multamaahan, missä ei kasva mitään. Se on jotenkin raskas kantaa, mutta kasvillisuus on kai herkkää. Etelämmässä siitä syystä kulkureitit, istutukset ja puistoissa joskus nurmikot rajataan, reunustetaan tai aidataan matalalla aidalla, jotteivät kasvit tulisi tallatuiksi ja kuolisi. Jos tundrasta jää synkkyys vielä pois muutettuaankin, niin ehkä auttaisi seutu, missä heinä kasvaa rehevästi muttei ole paljoa puita, ehkä lappalaisia pienoiskasvuisia puita voi olla ja yksittäinen pihlaja tms, kenties myös kasa pudonneita lehtiä jossakin,niin ehkä ymmärtää, että jossakin on puita mutteivät ne koko aikaa ole lehdessä. Mutta lehtiätarvitaan vaibn, jos arvelet haluavasi etelämmäs, missä on puita. Muutenkin ei kai ole hyvä matkustaa etelämmäs kuin missä viihtyy, vaan se määrä heinää, mikä huojentaa olon, olisi kai paras valinta.

Jos haluat pysyvästi muuttaa etelämmäs tai kokeeksi omaksua rehevämpien seutujen asukkaiden näkövinkkelin siellä matkaillessasi, niin harrasta taukojumppaa tms monipuolista liikuntaa, sillä jumiutuneet katsantokannat, asenteet, elämäntavat yms ovat kirjautuneet kehon jännityksiin ja tavanomaisiin asentoihin,jolloin uuden näkökulman omaksuminen vaatii rentoa asennon vaihtamista tilanteen mukaan ja myös koko elämäntavan kehonjänniotysten omaksumista ainakin osittain, silleen kuin ne arjessa luonnostaan mukaan tulevat.
Puita ei mietitä erityisen rehevinä, vaan niissä silmäänpistävää ovat oksat ja puumateriuaalin jäykkyys, sen konkreettisuus. Puut kyllä tuovat huojennusta työpäivän jälkeen ja kesän tuntua kuten nurmi, heinä ja kukatkin, mutta puut erityisesti viisastuttavat. Puu on vanha, sen oksiin voi verrata omia elämänvaiheitaan, ja latva tavoittaa taivaalle kuten ihminenkin haaveisiinsa ja suurempaan viisauteen päin.
Myös kukilta voi oppia tunneviisautta. Kotimaisilta puulajeilta oppii etenkin säiden elämistä, ks. lämmittelyohjeissani https://opisuomalaisuus.blogspot.com/2015/01/viileaan-sopeutuminen.html kohdat 27. ja 200.

Tuli mieleeni, että talvesta pitävien talviulkoilutaitoisten tekemiä sävelmiä varmaankin kaivattaisiin. Rytminvaihdokset ja liikuntaharrastus ovat usein avain elämänkokemuksen soivuuteen. Tunnelmallisen hetken oppii kai pukemaan säveliksi kevään laulamisen ohjeeni avulla http://learntalents.blogspot.com/2019/03/singing-spring.html ja siinä se! Sama ohje löytyy myös pitkästävuiodenaikakirjoituksestani.

26. kesäkuuta 2020   Kesän lämpimien säiden lämmönsäätelyä oppii puilta ja joiltakin aluskasvillisuuden kasveilta: niiden oksien tapaan polveillen. 

11.11.2020   Tundrassa on kai raskasta lumeton maa, etenkin, jollei siinä masva paljon mitään. Tumma synkkyys vertautuu kai monen mielessämurhiin eikä se tuo elämänviisautta, toisin kuin puut elinympäristössä. Siksi tundralta olisi kai helpompi muuttaa elämänviisaudeltaan samantapaisiin paikkoihin, joiksi arvaan merenrannikkopaikkakunnat, vanhat tehdasmiljööt, Afrikan ja Espanjan. 

perjantai 12. kesäkuuta 2020

D860. Oireiden pidätteleminen heikentää tajua parantumisen taidosta

Viime keväänä koronavirusepidemian aikaan moni varoi yskimästä ja aivastamasta, jopa jatkuvasti varoi ja pidätteli yskähdyksen ja aivastuksen tapaiset. Mutta sellaisessa menee elekieli jotenkin tukkoon, on kuin olisi pidätellyt itseään ryntäämästä ja ollut sen sijana kovin kurinalainen käytökseltään. Sellaisessa katoaa luonnollisuus, spontaanius, jonka myötä keho ja mieli toimivat luonnollisella tavallaan, estoitta, ja tilalle tulee jonkinlainen vaimennettu tukkoinen elämä,jonkä myötä ei hahmota, mikä kehon ja mielen toiminto toimii mitenkin, vaan ne vain jotenkin ovat, niiden toimintaa ymmärtämättä.