torstai 30. tammikuuta 2020

D831. Sairaanhoitohenkilökunnan huonontunut parantuvuus ja ihaile miten puut kasvavat

Jos ja kun sairaanhoidon työntekijät ovat paljon tekemisissä sairastavien kanssa ja aina ei tervehenkistä tavallista elämää ole paljoa, niin mielen arjen muistikuvista ja tekemisistä syntyvät mallit siitä, mikä on terve tapa elää, tehdä, säädellä kehon toimintoja arjessa ja elämässä, eivät ole yhtä tervehenkisiä kuin jos päivittäin tai viikoittain katselisi mm puita, kenties nuoria puita, ja sitä, miten niiden varret kasvavat luontevia teitä valoon päin elinvoimaisesti, ja saisi siitä hyvän tekemisentavan ja hyvän elämisentavan mallin, ja näön käytöstä yhdessä tunnelmatajunkin kanssa jonkin laista eksaktiutta löperyyden sijaan sinne missä sellainen osuvuus on hyväksi. Mutta voi olla muukin luonto ym tervehenkinen elämä,mistä tuon mallin saisi, mutta jokin rytmi, tavoitteiden tervehenkisyys yms tarvitaan ainakin.

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

D830. Heikosti lyövä sydän ja elävöittävyys kuin puiden kauneutta katsellessa

Jos sydän lyö heikosti tai vaimeasti ja vähän kuin lähiaikoina voisi olla sydänkahtauksen vaara, niin elävöittävyys rinnassa sydämen seudulla kuin silloin kun ulkona edes hetkisen katselee puiden oksien kauneutta ja kai itse liikkuu, vaikkapa kävelee silloin.

30.1.2020  Mieti, millaisia ovat terveet ikiaikaiset elämäntavat, elämän mieölekkyydet siltä kannalta katsoessa, niin sydän kai lyö varmemmin.

Mieti puiden tervehenkistä kauneutta ajateltuasdi, millainen on terve elämän virta, jossa sydän lyö hyvin ja elä sen viritteisesti, esim. että liikkeellä, edes 2cm, on eri juttu kuin vain paikoillaan, ja millaista on terve tuntevuus, yms.

Ei kannata samaistua sydänvaivaisiin tai nojata heihin tukea saadakseen, ehkei heitä hoitaviinkaan, sillä ainakin joiltakin saattaa vaikutteena tulla huonoa tapaa pitää rinann seutua, huonon henkistä yrittämistä, kauhua ja ongelmallisia elämäntilanteita. Parempi elää itsenäisesti ja saada sydämensä toiminnalle tukea tavallisesta arjesta, myös nuorten arjesta ilman,että tarttisi nojata.
Jos sydänvaiva johtuu säikyttelystä, voiko olla että jotkut ovat elämänviisaampia ja niin hyväntuulisempia ja siksi auttavaisempia ja niin heidän seurassaan on mukavampaa, helpompi olla, ja niin jotkut luulevat heitä ihan liian laiskotteleviksi ja siksi yrittävät uhkailemalla saada heidät ryhdistäytymään, ymmärtämättä miksei heitä saisi häiritä.

17.2.2020   Jos samaistumisryhmään kuuluu niitä, jotka haluavat elää hissukseen, niin heillä kai sydänkin lyö hissukseen, heikosti, ja sitä tulee samaistumisen myötä vaikutteena. Sen sijaan, jos haluaa olla toimelias ja sydämen lyövän vahvasti, tarttis samaistua niihin, jotka ovat tervehenkisen toimeliaita ja haluavat juuri ryhtyä johonkin tervehenkiseen toimeliaaseen tekemiseen. 

19.12.2020   Sydän lyö kai vahvasti, jos muistelee reipasta ulkoilua jossakin, missä on puita, päivän osana.

19.10.2021   Terveet ikiaikaiset elämäntavat ja etenkkn terve ikiaikainen motivaatiopohja auttavat sydäntä lyömään vahvemmin. 


20.2.2022   Nettiuutisissa kerrottiin takotsubo-sydänkohtauksesta eli särkyneen sydämen oireyhtymästä, mutta se kuulosti pikemminkin huonon omantunnon ilmentymältä. Kerrottiin myös muita tilanteita esim lömmin suihku lenkin jälkeen. Näille kaikille tyypillistä oli, että ensin oli lämmin kuin vahva kokemus esim perhepiiri ja sitten viileä tai ontto sen tilalla. Tai sitten oli ensin viileä ja sitten lämmin mutta oli luultu, sopeuduttu siihen, että toisinpäin, tms. 

D829. Talidomidi ja lintu huolehtii itse kroppansa

Riitta-äitni, jota aina kutsuttiin nimellä Tita, mikä viittasi jollain lailla tiaisiin ja tiaisista pitämiseen, kertoi joskus, että talidomini(?), jossa kädet ovat jääneet lyhyiksi, vaille käsivartta, vain kämmen ja sormet kuin siivet hartioissa, liittyy siihen, että on ajatellut,  että tiaiset ovat niin kivoja ja viisaita, tervehenkisiä asuessaan luonnossa, että on hyvä antaa niiden dominoida, tulee ihminen ajatelleeksi, jos on tiaisista pitävä ja luonnon suureenviisauteen uskova, mutta se jotenkin aiheuttaa sen, että kädet jöövät noin lyhyiksi, vähän kuin pikkulinnun siivet. Sitä kun tässä mietin,että mikä siinä menee pieleen, kun itse lapsena kyllä opis elämäntaitoja tiaisia katselemalla, tuntyui niillä olevan taitoja, joita matkia. Niin voiko olla että kunnon linnun kuuluu pitää hyvää huolta kropastaan, huolehtia, ettäö se on hyvässä kunnossa kaikin puolin, hyvä mm lentämiseen ja vaaratilanteista selviämiseen, kun taas nojaavatko talidomidit liikaa lintuihin, että tää on tällanen ihmienn vaan mutta tulen teidän siivellä. Muttei parvi voi sillä tavoin tarkkaan huolehtia kaikkia, vaan lentoon on kunkin lähedettävä itse, vertautuu tuolista nousemiseen ja liikkeelle lähtöön, ja itselleen hyvällä tavalla vähän kuin laulu eikä kömpelösti jotenkin vaan kun tää on vaan tällanen epäliikunnallinen. Niin jos hulehtisi joka sulan, niin kai myös käsivarret, ja linnin apu voisi hjelppiä, että olisi hyvä't kivatkäsivarret, hyvät käyttää.
Mutta tää on vain tällanen vaikutelma. Itse käsivarsien kasvattaminen kuulostaa mahdottoman vaikealta jollei sitten hyönteisten muodonmuutos tms toimisi apuna, myös Krishnan kuvat kenties, molemmat sosiaalista kautta oppimisen merkeissä.

maanantai 27. tammikuuta 2020

D828. Eskimoiden köhä ja jalkojen pitäminen lämpiminä

Eskimoiden köhä voi johtua ulkona pakkasessa viilenemisestä ja sen jälkeen turhan viileistä sisätiloista. Siinä kai olennainen syy on, että jalaty ovat viilenneet liikaa. Suomalaiset ajattelevat, että terveenä ja lämpimänä pysymisessä on olennaista, että jalat olisivat lämpimät: siis puhtraat kuivat väljät talvisaappaat, pitkät kalsarit ja kyllin väljät tuulenpitävät pitkät housut, kenties lämpöhousutkin pakkasessa jos pidempään ulkoilee. Kovin lämmin on, jos on naisilla pitkä tuulenpitävä lepattamaton hame, joka on kartiomnallinen, pitää paljon lämmintä ilmaa jalkojen luona kuin pressu suojana, ja ulottuu talvisaappaiden yläpinnalle jalkaterien kohdalla, esim. tuulenpitävää puuvilla, ei siis villahame. Takkina on kai hyvä väljä tuulenpitävä kuoritakki plus villapaita sen alla. Ja toki lämpöiset väljät käsineet ja tuulelta yms suojaava kaulus, kenties kaulaliina, ja lämmin tuulenpitävä myssy, hätävarana väljä iso huppu. Saappaissa voi olal villasukat, mutta kengän olisi oltava niin laaja, ettei se osu jalkaan ja kylmennä.
Jos sisällä on viileää tai kylmää ja jotenkin kostean tuntuista, niin tuuleta äkkiä paljon kunnes ilma on ihan kuivaa, ja laita sitten ovi ja ikkunat kiinni, niin huoneen yläosaan jäänyt huoneen lämpimin ilma lämmittää äkkiä koko huoneen ilman lämpimäksi. Tässä auttaa, jollet mene ikkunaan tai ovelle tuulettaesasi, vaan pysyttelet lämpimänä: villasi´ukat, viltti jalkojen ympärillä ja villapaita,niin oma lämpösikin sitten ikkunat ja ovan suljettuasi jaksaa lämmittää osan huoneen uudesta kuivasta ilmasta.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

D827. Kotiin pääseminen

Näitä ohjeita http://parantamisesta.blogspot.com voi kokeilla myös sairaalasta tai muusta hoidosta kotiin pääsemisen auttamiseen,että josko näillä paranisi. Lähinnä näilläkai vain oireet poistuisivat, joten lisäksi tartteelaittaa terveet elämäntavat korvan taakse, jotta tavallinen elämä sujuisi hyvin vastedes.
Jos hoito pitkittyy ilman kunnon syytä, voi syy olla hoitohenkilökunnan vastahankaisuudessa, mitä yleensä helpottaa, jos heidän tehtävänsä työssään on helpompi, pääsevät vaikka aterialle, kahville ja kotiin nukkumaan ym vapaa-ajalle ja edes jokin asia sujui hyvin, esim. siksi, että kyselit jostakin heidän ammatissaan tavallisesti hyvänä pidetystä ratkaisusta, joka sinulle sopii ja joka hoitosuhteen katkaisisi, esim muutto paikakkunnalle, jolle sovit paremmin suuntautumiseltasi, ihmistyypiltäsi yms, ja jos heillä kuitenkin työ ja palkka jatkuu esim. siksi, että on hoitoon haluavia, kai heidän ammattinsa ihailijoita, joiden vuoksi työntekijämäärä on niin suuri kuin on. Vastaavia tekijöitä voi olla, jos lähipiirisi kannattaa kannaltasi hankalia ratkaisuja, ja silloi kai auttaisi sama heidän suhteensa plus eri ihissuhteet jatkossa, hyväntahtoiset ja viisaats iis. Tuossa kai, jos mahdollista, olisi hyvä esittää tuo tilannetta huojentava kysymys ensin ja sitten laskea heidät syömään tms huilimaan, mutta lyhyesti tuo kysyminen, luulen.

torstai 23. tammikuuta 2020

D826. Koronavirus /Kiinan maksatulehdus ja keitetty pinaatti & maito + vesi

Kiinan maksatulehdus ja keitetty pinaatti & maito + vesi

25.1.2020   Tuli mieleen, että tulisko tollasen näkönen kuin uutiskuvien koronavirusjutuissa, jos oliis aasialainen syönytlänsimaista varastettua ruokaa, siis ei aasialaisille ollenkaan sovitettua, ei heitäö varten valikoitua?
Ja kanssa, voiko olla että jotkut kiinalaiset syövät vain nuudeleita, eli tarttisko kokeilla vihanneksia ylipäätään, esim.porkkanaraastetta?

28.1.2020   Voikohan tuo nettiuutisten koronavirusjuttujen kuvien vaikutelma syntyä, jos nuo ihmiset epäilevät, että mitäköhän on tapahtunut, onko jossakin ydinpommi tms isoa, mutteivät tiedä, heidän ymmärryksensä ei riitä vastaamaan saatavilla olevan tiedon & vaikutelmien perusteella, ja niin he vain arvailevat ja saavat luulotaudin. Parempi olisi olla arvailematta ja vain elää niin, ettei itse pahenna tilannetta, lähinnä sivistystä arvostaen siis, yms.

"Thursday, January 30, 2020
Chinese coronavirus
Did people wonder if something had happened quite near, like an atom bomb or some other attack, and that left them feeling like the disease, but they did it in uncertain ways, not knowing for sure?
" If there is something big wrong in the world, one often gains a quite serene place if one does not spend much time pondering about it and worrying but instead tries on one's own behalf to not to worsen the situation at all, whatever it is, and that means following civilized wisdom, living an ordinary life and doing positive things."

22.2.2020   This kind of disease would make one feel as if stomach somewhat turning at the same time as one is unsure, kind of without proper grounds like if one tried to figure something social but used wrong word in it and so it went wrong and one was kind of wobbling "outs where am I?", and could have vomitting too but not necessarily, and has kind of body turning bad like eaten too old sausage, both like having eaten and one's own body turning somewhat similar. The reason is that one uses social reasoning that is too unsure and went wrong, and was maybe based on some social observation or some piece of knowledge and one begun to think that such is there, what then is such somewhere elsewhere too, and in too many places there was something like taht wrong. But that was not the error so much since it is just an observation but not very sure about what kinds of things thiose are and what causes them. But the problem is that the person did not use civiliced wisdom in thinking of the society and of the world, did not think of all people at the same time and how people follow civiliced ways and cure things to good for life via them, and did not invest mainly in civiliced ways, which would have been the cure."

13.3.2020   Ylen nettiuutiset kirjoittavat:
"Koronatauti COVID-19:n alkaa tyypillisesti kuumella, kuivalla yskällä ja väsymyksen tunteella. Siihen voi liittyä myös päänsärky, nuha, kurkkukipu, hengitysvaikeudet, lihaskipu ja joissain tapauksissa myös ruoansulatusongelmat."
Tuo kuulostaa lähinnä jonkun ihmistyypin tavalliselta ololta, siis sen vaikutteelta, vähän kuin tietyn ruumiinrakenteisen ihmisen vaivat liittyvät hänen elämäntapaansa. Lukee paljon, polttaa tupakkaa, oleskelee kuivissa sisätiloissa, syö jotakin erikoista kuten esim. oliiveja, kenties pinttyneen hien kyllästämät kengät. Joku sellainen kuin kirjallisuustiedettä lukenut, toimittaja tms, kai laiha kiinalainen mies, tms.  Joku kiinalainen kai voi saada paljon vaikutetta joltakulta tuollaiselta ja sitten noita vcaivoja, mutta silloin tarttis varoa liian ykispuolista vaikutetta elämäntavanb osalta ja arvostaa terveitä elämäntapoja enemmän. Muttei tuo epidemialta kuulosta vaan kiinnostavalta toimittajalta tai suosikkikirjailijalta tms.

15.3.2020   Muttei siis kaikki tuon tyypin ihmiset tartuttais, vaikka heillä ois kuiva yskä tms, vaan vain jos tulee heiltä kamalastri vaikutetta niin kuin jos on sellainen heila tai ihailee vaikka sellaista kirjailijaa kovin, vai koronavirustoimittajaa? Ja luultavasti tauti ei silloinkaan ole niin vakava vaan sillä peitetään ydinpommin tuhot tms. Mutta voihan olla, ettei terveenä pysymisen taito ole silloin yhtä hyvä, tms. Tuollaiseen kuivaan yskään auttaisivat kenties terveet elämäntavat, katso kohta 12. sokeritauti ja positiivinen asenne luonnollisiin virikkeisiin.

16.3.2020   Noissa oireissa nuha ja kuume saattaisivat johtua tavallisesta vilustumisesta, lähinnä kai märistä kengistä, mikä on tähän vuodenaikaan yleistä. Joillakin miehillä on maneerinaan yskäistä kuivasti puheenvuoroaan aloittaessaan tms, ja siitä voi sosiaalista kautta tulla vaikutetta.

18.3.2020   Päänsärky voi johtua siitä, että on juonut liian vähän vettä, kun on kuivan ihmisen vaikutetta.
Koronavirusepidemian myötä medissa on ollut paljon vaikutetta lääketieteen alan ihmisiltä ja heistä kai suurin osa on naisia ja naisert tuppaavat yleensä olemaan vähempiruokaisia kuin miehet, mistä voi tulla vaikutetta. Samoin kevät vaikuttaa vähempiruokaisuuteen päin.
Tautien nimet kai usein valitaan niin, että ne antaisivat jonkin vinkin siitä, miten parantua ko taudista. Engl. "coronation" tarkoittaa kuninkaan tms kruunaamista. Onko jostakin, esim. Japanista, tullut kruunausaiheista vaikutetta?  Tai sitten auttaisiko tautiin, jos korottaisi itsensä ja arvostamansa ammattialat, kun lääketieteen vaikute näyttää kovin sairastavaiselta ja muut ammattialat taas usein omaavat osaamista terveestä toimintakyvystä, sen ylläpitämisestä, yhteiskunnan toimivuudesta, yms.

20.3.2020   Ainakin itselleni on viime päivinöä tullut jostakin paastoavien vaikutetta, kuin yrittöiusi mahdollisimman vähällä ruualla selvitä pitkään. Voi olla, että jotkin koronasta tiedottaneet poliitikot paastoavat, mutta ainakin heidöän vaikutteensa on ollut epäviisasta, pakottavan skriik skrääk -tyyppistä tuoden särkyjä, eikä esimerkillisen viisasta kuin uskonto.

22.3.2020   Johtuneekohan siitä, kun korona on ollut niin mediassa esillä, niin ihmisiltä ja mediasta tulee sosiaalisena vaikutteena muodollista tms köhää ja taipumusta sairastua tavalliseen flunssaan. Kuiva köhö on kai epäenergisempi kuin tavallinen yskä. Voiko olla, että jos vaikute on vanhoilta, jotka ovat epäenergisiä, nii juuri vanhat ihmiset ovat taipuvaisia pitämään heille seuraa ja siksi sairastumaan pahemmin? Tavallinen flunssa menee kai ohitse jostakin mehevämmän kautta kiertäen, vähän kuin vihannekset tai ehkä juuri viherkasvit ikkunalla, eikä epäenergiseltä kohdin niin terveesti, luulen.

23.3.2020   Katso myös   C654. Bakteerit liittyvät elämisentapaan ja tunnelmaan   17.8.2018   http://parantamisesta4.blogspot.com/2018/08/bakteerit-liittyvat-elamisentapaan-ja.html   mutten tietenkään varmasti tiedä näitä

25.3.2020   Muutama päivä sitten kaupungilla käydessäni kaikki autolla ajavat vaikuttivat kovin reippailta ja urheilullisilta, terveinä pysyviltä. Tänään kaikki ohitse ajaneet autot vaikuttivat liikaa koronauutisia seuranneilta ja siitä jotenkin huonovetoisiksi menneiltä niin, että monen sairastuminen voi olla serurausta koronauutisten paljoudesta ja muun elämän vähyydestä. Terve järki sanoo, että tavallisten tervehenkisten aiheiden ja kiinnostuksenkohteiden kanssa pitäisi olla suurin osa ajasta, ainakin 80%, niin pysyy paremmin terveenä. Nyt ovat reilun viikon uutiset melkein kaikki liittyneet koronaan, ja monen ihmisen elämän kuviot ovat muuttuneet koronan vuoksi, mikä sitten tuo tautialtistusta lisää.

Tässä taas yksi kaukaahaetumpi selitys omasta kokemuspiiristä. Tuosta, kun tuo tauti on oireiden kuvauksen perusteella kuulostanut vaikutteelta tietynlaiselta ihmistyypiltä, joita esim.voisivat olla pohjoiskorealaiset, niin karkeasti sentyyppinen ihmistyyppi voisi olla kanssa tää, kun katselin Youtubesta vanhoja Euroviisuja ja jäin miettimään, että Euroviisuja varmaan katsotaan muissa maanosissakin, että olisiko Euroviisujen tehtävänä maailmanrauhan luominen ja Euroopan suhteiden muiden maanosien ihmisin, niin noita muiden maanosien televisiokatselijoita jostakin tulleen mielikuvan varassa miettiessäni sävelsin harmonian, ettämiten tulisivat eurooppalaisittain juttuun https://composingmelodies.blogspot.com/2020/02/cooperating-in-european-way.html , ja Suomen tämän vuoden Euroviisu-kappale oli samantapaisen kuuloinen, niin että matkikohan joku tuota ihmiskuvaa, mutta se oli jostakin mieleen tullut mielikuva vain,ei tavallisen ihmissilmäni edes, ja pikemminkin ongelman kohdalle ratkaisten sävelletty kuin juuri parhaisiin harmonisimpiin ihmisiin esikuvina satsaten.

27.3.2020   Luulisi, että jos tuollainen tauti kuin korona on jollekulle vaarallinen, niin se johtuu epäenergisyydestä. Niinpä pitäisi satsata elävöittävyyteen, jota tuo etenkin luonto, sää, linnunlaulu, akuniisti rukoileminen, yms
Tämän blogin kohdasta Elvytys elävöittämällä:
"Elävöittävää on mm kuluvan vuodenajan viehätys, musiikin tenho ja kauneus, kauniisti hyvän toivominen, elävittävä rukous, suvivirren kaunis sointi, auringonaiste ja vehreys, linnunlaulu, tunteidenmukaisuus, tervehenkisyys, huojentuminen, hyväätekevyys, kaunis linjaus maailmassa, tilan saaminen omimmalle itselle tervehenkisesti, vapautuminen, loma ja vapaa-aika, luonnollisuus, pakottamattomuus, tunnelmien aistiminen, hedelmät ja vihannekset,..."

28.3.2020 Nettiuutisissa mainittiin, että joillakin olisi Kiinassa korona alkanut ripulilla, mutt ripulihan on kai usein hermostuneisuuteen liittyvä oire, eli on saattanut tulla ilman infektiota. Samoin kai hengenahdistus tms on usein hermostukseen ja kauhuun liittyvä oire, mutta flunssa tms vilustuminen on eri juttu. Koronan oireissa mainitut lihaskivut voivat kai joillakin olla kauhistuklsen oire: "hui kamala, miten nyt noin huonosti on henkilökunta/viranomaiset huolehtineet asioista", joka olisi kai ontto kivuliaan oloisena köäden ja keskikehon liikeenä näkyvä tuntemus vatsalihasten tienoilla.

29.3.2020   Jos on tuolla tavoin raskasta ja ruskeaa oloa kuin noissa alun Kiinan koronaviruskuvissa, vähän kuin olisi joku tuttavapiiristä kuollut ilman, että tietääs iitä, niin onkohan se sitä, kun on jäänyt jokin suuri asia huomioon ottamatta, esim. jätetty uutisoimatta tai kerrottu ihan toisin kuin on tai väitetty toiseksi asiaksi, mihin kai auttaisi kuulostella, että mikä asia se voisi olla, kokeillen, ja että mikä uutinen huojentaisi olon, korjaisi tilanteen tervehenkiseksi.

30.3.2020   Auttaisikohan köhään männyn vehreiden vihreiden oksien ajatteleminen?

Epidemiatiedottamista on ollut kamalan paljon. Itse ainakin olen tottunut seuraamaan uutisia useasti ja nyt ei tavallisia uutisia ole ollut melkein ollenkaan vaan vain tautitiedottamista. Mikä osa koronaepidemiasta siis voi olla ihan vain lääketieteen alan ihmisten vaikutetta, voiko esim. kuiva yskä olla lääkäreiltä ja sairastavuus ja joidenkin vakavammat sairaudet sitä, mitä tavallisesti sairaalassa tms tautien keskellä käy? Oireiden kuvauksissa on ollut sellaista, mikä muutenkin tulee vuodenajan mukana kuten ruoka ei sula ja märät kengät tuovat kuumetta ym vilustumisoireita.

1.4.2020   Nettiuutisissa oli kuva koronan vuoksi sairaalaan joutuneesta italialaisesta. Siitä sai vaikutelman, että häntä jonkin ryhmän kanssa oleminen ahdisti niin, että sai siitä hengenahdistusta. Tuo ryhmä olisi voinut olla jotkin hyönteiset, jotkin kiinalaiset naiset, lääketiede, jotkin pojat koulun yläluokilla, tms ja se oli joko tuon ryhmän seura siis sen näkökulma tai sen vaikutus tai sen muodostama uhka tai sitten hyönteisten tapauksessa sen elämäntilanne eli talvehtiminen. Silloin olisi auttanut vaihtaa ryhmää, jota mielessään pyörittelkee, jonka seurassa omasta puolestaan on, ja lisäksi turvata johonkin hyväätekevään elämänviisauteen. Lisäksi tekstistä sai vaikutelman, että kipulääke, jota hän kotona otti ennen sairaalaan joutumistaan, on voinut olla hänelle tai tuossa taudissa sopimaton, oireita aiheuttava.
Tuon kuvan vaikutelma siitä, että koronapotilas piti seuraa joillekin kiinalaisille, jotka kenties sairastivat jotakin vilustumista ja limaista yskää, toi vaikutelman, että noita kiinalaisia kenties auttaisivat tavalliset vilustumisen hoito-ohjeet, ensisijaisesti lämpimät kyllin väljät (jotta niiden alla on lämmintä ilmaa ja kehon tuntemukset tuntuvat luonnollisesti) vaatteet, jotka peittävät mm ranteet, nilkat ja kaulan alaosan. Olisi kai olennaista kiinnittää huomiota siihen, miten kylmä ulkona on ja entä sisällä ja tuulettaa niin,ettei huoneilma olisi kostean oloista. Ja olisi kanssa syötävä sen verran, ettei lämmöntuotantokyky ole alentunut ruuan puutteen vuoksi.

Kun kaikki tsemppaavat, ettei vain tulisi koronaa, esim. kuivaa yskää ym, tai pärskittyä flunssassa, niin alkavat flunssat ym vilustumiset sairastetaan ja parannellaan eri tavalla, eri vireessä kuin tavallisesti, esim. "etten nyt vain yskäisisi"-vireessä, mikä tekee verenierrosta erilaisen, samoin kotonaoleilu muuttaa verenkiertoa aktiiviseen kenties liikunnalliseen elämään verrattuna, ja niin olo on flunssaisempi monella eikä niin heti taas parantuva kuin pienistä vilustumisista tavallisesti, samoin olo on epävarmempi tavallisen reippaan asenteen sijasta ja se kai heikentää vastustuskykyä sairauksille, vilustumisellekin.

* * *

4.4.2020   Jatkuu kohdassa https://parantamisesta5.blogspot.com/2020/04/koronavirus-ja-erittele-muut.html

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

D825. Matemaattisuudesta, insinöörimäisyydestä tms laajempaan ymmärrykseen kasvaminen

Lue:
http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2013/11/suomalainen-ajattelukyky-helppo-kurssi.html
http://pikakoulu.blogspot.com/2013/07/vaarinkasityksia-ajattelukyvysta.html
http://pikakoulu.blogspot.com/2020/01/ajattelukyvyn-palauttaminen-liian.html
Ja ehkä nämäkin:
http://savolaisuudesta.blogspot.com/2019/10/matemaattisuudesta-objektiivisesta.html
http://kokonaiskuvat.blogspot.com/2019/07/kuumatka-50-vuotta-sitten-olikin.html

D824. Vaikutelma lähestyvästä kuolemasta ja terveet elämäntavat & moraali

Jos kai terveellä ilman selvää syytä on kuoleman lähestymiseen liittyvän oloista epäonnea yms kuoleman lähestymiseen liittyviä vaikutelmia, niin voivat elämäntapa ja elämänolosuhteet olla jotenkin huonot. Siksi olisi oltava itsenäinen ja lähdettävä heti varmasti kunnolliselle tielle: omaksuttava terveet elämäntavat elävöittävän valoistuttavan hyväätekevät ja myös toivottava maailmassa hyvää sivistyneesti ja ylipäätään virvoittaen sekä toimittava itse niiden suuntaisesti myös muiden elämää siihen suuntaan tukien, vähän niin kuin tällä kertaa taitavampi opettaen tms auttaen. On ryhmälle hyväksi, että efdes jollakulla on terveet elämäntavat ja valoisampi näkökulma, niin sen varaan voi rakentaa, sillä ympäristön mukana muuten voi elämä ajautua ei-niin-energiseksi silloin kuin muillakin.

21.1.2020   Keväällä lumen sulettua kaduilta ja talvella, jollei ole lunta, pitää välttää tuijottamasta märkää asfalttia. Lunta sen sijaan voi katsella ja luontoa kuten keväällä.

torstai 16. tammikuuta 2020

D823. Kiinalaisesta lääketieteestä

Ylen nettiuutisissa oli kuva Kiinasta, jossa mm kai oli kiinalaisen lääketieteen lääkäri. Vieressä oli miehiä vähän kuin suomalainen punttisalia ja kaljan kittaamista harrastava, kaupassa käymistä tärkeänä pitävä, jolle kai maksa kaupan ja kaljan myötä on elin, joka voi prakata jotenkin tai joka on jotenkin korostunut. Ja heidän seisomistapansa, ryhtinsä oli kuin kiinalaisen lääketieteen meridiaanikuva. Samoin kai muutkin meridiaanityypit voivat liittyä eri ihmistyyppeihin, miten he seisovat, ryhtiinsä ja jäsenten asentoihinsiis, mikä heijastaa heidän elämäntapaansa ja tekemisentapojaan ja liittyy siihen, mitkä elimet heillä sairastuvat tai korostuvat tms.

tiistai 14. tammikuuta 2020

D822. Ilkeily ja tajua että tyytyväinen voi olla vain oikealla seudulla & oikealla ammattialalla

Jotkut yrittävät vallata ikäviä asioita ja paikkoja ja muuttaa ne mieleisikseen, mutta paikkakunnilla ja ammateilla on oma luonteensa. Ne eivöt tarjoa kenelle tahansa mitä hyvänsä, vaan tyytyväinen voi olla vain itselleen sopivalla seudulla ja itselleen sopivalla ammattialalla. Eri ihmiset tykkäävät erilaisista tehtävistä toisten tehtävien kaappaaminen ei tuo onnea, vaan olisi löydettävä otselle sopivat tehtävät ja itselle sopiva paikkakunta.

tiistai 7. tammikuuta 2020

D821. Huonontuneet elintavat ja mieti uudelleen kauanko seurasi suunnittelee elävänsä

Monesti seuralliset ihmiset tuntuvat kannattavan istuksimista, seuran pitämistä, syömistä, kahvilla käymistä ja rauhoittumista. Jos siihen lähtee mukaan ja omaksuu omaksi tavakseen, niin terveys huononee, vaikkei ole yhtään niin huono kuin heillä. Jos sitten joskus vaikuttaa siltä, että elämä terveenä tai kenties ylipäätään elossa ei jatkukaan, jos jatkaa suunnilleen samaa rataa, niin voiko olla,ettei seurasi välitä välttää sen vertaa siarastumista tai kuolemista, että heidän käsityksensä siitä, miten haluavat loppuelämänsä elää, on tuohon tapaan mukavuudenhaluinen ja olettaaelämän jatkuvan kenties vain pari vuotta tai jopa vain puoli vuotta. Joissakin maissa on vahva käsitys kuolemanjälkeisen elämän olemassaolosta, mutta voihan olla, että seurasi on vain sairas. Mutta joka tapauksessa, jos korkean elintason maat ovat mainostettuina ulkomaita myötern, ei ole aivan varmaa, etteikö jostakin tulisi uusi ihminen istuksimaan ja juttelemaan, mutta siinä siis voi kuolla yllättävän pian suomalaisella mittapuulla arvioiden.

perjantai 3. tammikuuta 2020

D820. Tautialtistusten ryöpsähdykset ja nojaaminen vain hyvöenergiaiseen tapaan tekeviin

Joskus on joiullakin sairastelevuuden kausia, kuin jostakin tulisi tautialtistusta ja jokin oma vanha suojautumiskyky ei olisi niin hyvin päällä. Silloin on kai usein kyse siitä, että tulee vaikutetta joltakulta, joka on huonoenergiaiseen tapaan tekevä, jokin puoli hänen tekemisessään tai olemuksessaan sanoo kraah tai klonks ja on harmaa tai mustanpuhuva, kenties säkkäräinen. Sellaiset ihmiset tuovat ison rasitteen muille eivätkä suojaa joiltakin asioilta kylliksi, ja niin silloin kun heiltä on vaikutetta, niin tuntuu saorastuvan. Siksi pitäisi nojata vain hyväenergiaisiin ihmsiiin ja energeettisest hyväätekeviin asioihin kuten luonnon kauneuteen ja elävöittävään rukoukseen.

28.10.2022   Tautialtistuksesta esim apteekissa käytyä voisi kai selvitä erittelemällä sosiaaliset hm vaikutteet, joita pöpöt yms kai tavallaan ovat : kuka eli milläkin tavalla, onko seterveellistä, miten siitä parantua, yms, niin tulisi liokiteltua henkilöt ja elettyä maisemassa, jossa paranemisen ja terveenä elämisen taito auttaisi välttämään terveyden heikkenemisen ja tartunnat. En siis tarkoita tavattuja henkilöitä vaan pöpöjä, hajuja yms, mutten tätä osaa, onpahan vaikutelma vaan.