tiistai 30. maaliskuuta 2021

D923. Lintuinfluenssa ja lajierojen tunnustaminen suuriksi

 Lintuinfluenssan oireet ihmisillä kuulostavat siltä, että ihminen on eläytynyt linnunrintakehään, hengitykseen yms yhtä lailla kuin ne olisivat linnunlaulua, mutteivät ditten sovikaan ihmisille vaan lintu on kevyempi ja elää eri lämpötilassa.

Lintuingluenssan oireet linnuilla kuulostavst siltä kuin nuo linnut olisivat ottaneet ihmidten ammattimuusikoidrn, edim. orkesterimuusikoiden tuottaman musiikin edikuvakseen, muttei se olekaan sopinut vaan linnun olisi oltava lintu ja pidettävä idompi ero ijmisiin myös taiteen osalta.

torstai 11. maaliskuuta 2021

D922. Oppimiskyvyn löytäminen ja kävele puita katsellen maisema mieleen painaen

 Jos oppimiskyky on hukassa pahemman kerran,e sim. kadonnut iän myötä tai eriilmastotaustan vuoksi ei ole vielä kunnolla löytynytkään, niin jos näkö ja liikkumienn toimivat, niin rakenteet hamottava maisemakatse ob hyvä ajattelutyyppi. Anna katseesi liukua pitkin maiseman säännönmukaisuuksia, esim. puun runkoa pitkin ylös ja oksankärkeen asti ja sitten samoin toista oksaa pitkin niin että saat selkeän rakenteisen kuvan puusta. tunnelmataju ja kauneustaju ovat katselemisessa ja kuvan muodstamisessa avuksi. Kulje sitten esim. kävelytietä niin että katselet tien vierustan kasveja ja etenkin puita vähän edempänä, hahmotat, millaisia ne ovat a kuljet niiden luo tajuten, että nyt olen tässä, niiden luona, ja sitten edemmäs painaen mieleesi,e ttä maisema tähän asti olöiu tällainen ja nyt tuolal edempänää taas nuo puut,, yms. Siis huomaat ympärtisösi ilmiöt rakenteineen ja niistä tulee osa käsityustäsi siitä maailmasta, missä elät. Se on ajatteluun ja oppimiseen hyvä malli, hyvä harjoitus.

maanantai 8. maaliskuuta 2021

D921. Virtsakivi ja syö omenaa

 Tein haun munuaiskivistä ja sain tulokseksi Terveyskirjaston tekstin virtsakivistä, josta luin alkua oireista ja sains iitä vaikutelman, että mosiin kipuihin auttaisi omenoiden syöminen ja kai haalean veden juominen, punavihreä lajike paras, luulen.

torstai 4. maaliskuuta 2021

D920. Epämuodostuma ja kustakin tehtävästä huolehtii oikea elämänalue

 Voikohan kehon epämuodostuma liittyä siihen, jos esim. kehon tarkan hahm,ottamisen ja liikunann, aistit auki elämisen & luonnossa liikkumisen, tervehenkisen sivistyneen elämäns ijasta kehon muodosta huolehtii sosiaalienn tilankäyttö tms ihan eri asia kuin mikä kertoisi kehon oiekan terveen muodon ja rakenteen, käyttötavan, oikean kontekstin kunkin kehion osan käytännön toimivuuden olemassaololle ja käytölle. Eli tarttis tollaseen oikeaanosuvuuteen kehossaan kiinnittää huomiota, ja terveen kehon mielikuviin, jotka saisivat olla tarkkoja ja hyvin toimivia.

23.12.2023   Synnynnäinen epämuodostuma, etenkin jos siinä puuttuu jokin isohko kehon osa, on eri asia kuin vammautumisen seurauksena tullut vastaava puute. Epämuodostumassa jokin elämänalue puuttuu (esim ATK-insinöörisuvulla työ liiaksi vailla elämänmakuista vaihtelua ja eri elämänslueiden taidoissa harjaantumista) tai useampikin elämän osa tai kokonaisuus on hahmotettu jotenkin väärin, esim näköaistin tarkkuudella olevan tunnelmatajuisen hahmotustavan sijasta sosiaalusen tilanhahmotuksen tai syömisen kylläisyyden tuomsn tilanhahmotuksen tapaisesti kehonhahmotus. Eli ero vastaa sitä mitä eri eläinlajien bälillä: keho on toisenlainen koska elää toisenlaista elämää. Vrt enkelien ja paholaisten piirteet https://learntalents.blogspot.com/2023/11/about-looks-of-angels-and-devils.html sekä uusien planeettojen yms asuttamisen vaatimukset https://learntalents.blogspot.com/2023/11/animals-in-space.html mutta näussä kaikussa ero on mielekäs, elämäntapa toimiva ja keho terve, kun taas epämuodostumassa on jokin elämäntaitojen tsrkkuuden vaatimus unohdettu. Jos saat sen korjattua, kokeile engl ihmeparannusohjetta ensiapuosiossa. 

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

D919. Hoitovirheiden purkamisesta

 En tätä kyllä ollenkaan osaa, mutta olen vuosien myötä oppinut sentään jotakin.

Koulussa opitaan yksi iso teoriaperspektiivi, joka on jotenkin jäykkä, muuttumaton ja tietyllä tavalla rakennettu, siis objektiivisesti ja mikä olisi hyvä opettaa nuoremmalle polvelle. Kaikki ammattialat eivätole ollenkaan yhtä objektiivisia vaan pikemminkin moni ala on käytännön tekemistä, jossa ihmisillä on sitä sun tätä osaamista ja eri tilanteita. Virhewiden korjaamisessa ylipäätään ei yleensä mennä vaiuhdilla koko kokonaisuutta läpi vaan juututaan käymään kerrankin oikein läpi yksi yksittäinen kohta, ja jos se ei jonkun suttuisen tai vastentahtoisen tai jämähtäneen pään kanssa onnistu, niin kysytään neuvoa toiselta, jotat saadaan virhe korjattua ja se sitten otettua huomioon kokoanisuudessa. Sairaanhoidon alalla on tyypillistä, että lääkärit ja sairaanhoitajat yms saavat paljon tautitartiuntoja, altistusta tms, ja niin he voivat olla vajaakuntoisia, jotenkin vain sumussa uida työpäivän läpi, jolloin virehitätulee enemmän, ja niiden korjaamiseen usein tarvitaan selväpäisemmän aoua. Jos tilanne ei ole kokonaan selkeä, niin olis olennaista saada pääasiat hyvälle tolalle nyt ja tulevaisuudessa, esim. kyllin hyvän lääkärin tms valitsemalla. On tärkeää myös, etteo tehdä mitään isoa kiireellä, jos potilas ei sitä välttämättä kannata, jos se ei ole hänen toiveidensa muakista. Jos hoityohenkilökunta ei toimi kyllin taitavasti ja kyllin sovussa hoidettavan toiveiden kanssa, niin ei pitäsi olla heidän hoidettavanaan, vaan valita jokin muu vaihtoehto.

maanantai 1. maaliskuuta 2021

D918. Hoitoalojen vääristymät ja älä laita terveitä hoitoon

 Villakoirani Banjo on ollut terve ja viihtynyt, voinut hyvin. Mutta nyt kun minut on pakotettu käyttämään se eläinlääkärissä, niin tuntuu, että koko maailma kaatuu. Minä saans ydänvaivoja kauhusta ja koirani myös, on oksettava olo pahanteon paljoudesta ja hirvittävä epävarmuus siitä, miten tulevaisuudessa selvitään. Ne ovat kai tuutuja piirteitäs iitä jos jollakulla on vakava tauti: huolettaa, miten taudin kanssa käy. Muttei niin pitäsi käydä väärinkäytöksistä. Jo pelkkä eläinlääkärin imapiiri on jotenkin vaivainen, kauhistuttava minun ja koiran oman tavallisen elämän rinnalla. Se ei ole kumma, jos itsellä on jotakin vaivaa, minkävuoksi haluaa lääkäriin tao eläinlä'äkäriin tai spykologille, mutte sellaista pitäis aiheutua ihan vain eläinlääkärin tarkastuksesta. ja miksi muka terveeltä koiraltani tarttis poistaa hampaita, kun se onihan kiltti, tai laittaa röntgeniin tai verikokeisiin, koko päivä syömättä, mikä silel on tavannut tuoda epäonnea. Ei tämä blogi tee sellaista vaikutustavaan paljon psotiivisemman, mutta tämä ok´nkin vain yksi nettikirjoitsu eikä kokonainen ammattikunta elämineen. 

3.3.2021   Koira oli eläinlääkäriasemaslla tarkastuksessa ja vaadittiin poistamaan hampaita, missä kleukaluun murtuman vaara ja uuden rotukoiran hinta. Se oli nuollut eläinlääkäriaseman lattiaa ja saanut pöpöjä koko kehoonsa, mm kuolleen koiran eritettä. Se sanoi, että sen pari japaninpystykorva Vaapukka, joka kuoli kesäkuussa 2019, olisi osannut parantaa ne kaikki,mistä Banjo sai pöpöjä. Oletettiinko sillä olevan liians uuret puheet? Mutta parannusohjeet, joita japaninpystykorvalleni opetin, löytyväs tätstä blogista parantamisesta.blogspot.com . Minulle syntyy vaikutelma, että kyseessä on paradigmanmuutos, jossa koirani joutuu kärsimään aivan liikaa.

15.3.2021   Paradigmanvaihdos lääketieteessä ja eläinlääketieteessä tämän blogini parantamisesta.blogspot.com voisi kai auheuttaa tällaista. Siis jos tarvitsee omaksua tämö uusi teoria tms, niin se kai vie aikaa tottua, kun tyylilaji on toinen kuina iemmin, positiivisempi ja oireet katoavat noepammin, mutta kun ajatukseen tutustuu ja ajattelee, että tarttee tässä tuo uusikin teoria opetella, niin eiköhän se siitä löydä paikkansa vähän aikaa sulateltua, näkee mihin se sopii ja missä on edelleen vanha, ja sehän riippuu siitä, mihin sairauksiin ko lääkäri tms on erikoistunut tms toimenkuvasta, mutta kai tuttavat tykkäävät hyvää, jos jokin heidän vaivansa paranee helpommalla, luohan se ihan positiivisen kuvan lääkärin taidoista ja oppimiskyvystä, aj silleen helppoja nää, että pitkälti riittää, jso potilas itse lukee ohjeen tästä blogista vaivaansa, muttei niitä kaikkeen ole ja tarviuttaisiin lääkärien kokemusta siitä että mikä toimii ja mikä ei, yms,kun eihän minulla koekmusta näistä ole, mutta nämä ohjeet näyttävät jättävän positiivisen vaikutelman, kun niitä jonnekin ons uositellut, esim. naapuristani lakkasi vammaisen vollottava tunnelma, kun paranemisnäkymät ovat rohkaisevammat, tms, niin että kai sellaisista syistä nämä kumminkin tarttis ottaa käyttöön, ja idea verrata terveisiin elämäntapoihin on kai monen mielestä kannatettava lähestymistapa. 

28.3.2021   Jos paradigmanvaihdoksesta pn kyse, niin se kai lähinnä vaatisi zitä, että tutusyuisi yuohon uuteen parannustapaan, eli tämän blohin tapauksedsa ainakin lukisi hakemistoa, niin tietäisi, millaisesta parannustavasta on kyse. Ja lisäksi tarttisi kai tottua ajatukseen, että miten se yyöhön sijoittuu ensi alkuun ja entä pidemmän päälle, ja olla uuteen vaihtaminen tavoitteena, jos se kerran toimii hyvin.

Jos on jokin muu paradigmanvaihdos kuin tämä blogini, niin siitä myös tarttidi arvioida, keiĺe se sopii ja missä muodossa ja miten srn oppii ja mikä osa työstä se olisi, yms.

16.7.2021   Jos koronaepidemia liittyy paradigmanvaihdokseen, niin se on kumman iso efekti tästä blogista eli silloin siinä on varmaankin mukana monta muuta projektiyritelmää, esim. jotkut lääkärit kai haluaisivat luopua lääketieteestä kokonaan ja siirtää sen tietokoneille, mutta se on niin radikaali muutos, ettei varmaankaan toteudu kokonaan vaan jonakin prosenttiosuutena työvoimasta vain, esim jos tämä blogi korvaisi osan, niin kumminkin tarvitaannihmisiä selittämään ja muiden parannustaitoa, sillä eihän blogini huolehdi ksikkea, vaikka kivan tunnelman jättää. 

Jos sitten onkin niin, että moni lääketieteen alalla haluaisi lakkauttaa lääketieteen, jos parantaminen jollakin hyvällä ja vähemmän sairastuttavalla tavalla olisi mahdollista, koska ei ole kiva sairastaa ja koska muukin työ kävisi hyvin. Niin lääketieteen lakkauttaminen vaikkapa poliitikkojen määräyksellä tuskin on oikea tie tuohon, vaan voisi vaikka uutisoida, että kun uusia patempia parantamismuotoja kehitetään ja kun opitaan hyödyntämään tietokoneita esim netin kautta toimivassa parantamisessa, niin jollei lääkäreitä yms välttämättä silloin enää tarvita yhtä paljob kuin ennen, niin esim ainakin 10% lääkäreistä olisi valmis vaihtamaan muuhun työhön, sillä jatkuva tautialtistus on rankka ja omasta puolestaan voisi hyvin tehdä muutakin työtä. Ja sitten se, miten paljon käytännössä luovutaan lääketieteestä, tulisi käytännön kautta siirtymällä uusiin hoitomuotoihin tms ja katsomalla, että mitä se sitten vaikuttaa. 

 

21.9.2021   Eilisiltana hetken päähänpistosta varasin nettidomainin, jolla ajattelin tavoittaa tavallisia ihmisiä tälle blogilleni, mutta tänään sitten tajusin, että parantamisaiheinen perusdomain tavoittaisikin lähes kaikki lääketieteen alan ihmiset kertarysäyksellä, koska se kuuluisi heidän ammattinsa perusosaamiseen, enkä tiedä, onko se ollenkaan viisasta, kun blogini on niin erityylinen kuin lääketieteen tavallinen työ. Parempi tapa omaksua uusia asioita lääketieteessä on, että blogiani lukevat ne, jotka ovat selaisesta harrastuneita, ja muut sitten oppivat ajan myötä lääketieteen alan mukana, mutta tietävät silloin jo, millainen blogini on tyyliltään ja mitä se vaikuttaa lääketieteen työhönja sen tunnelmaan, joka kai on kovin erilainen. Muutosta edesauttavana lisäjuttuna on mahdollisuus ansaita helposti ja ilman tautialtistusta, jos sähköpostitse myisi blogista kopioituja ohjeita ja kai maksaisivat vain ne, jptka heti niillä paranevat, kun blogini on tupannut jättämään hyvän huojentuneen mielialan kuin se tosiaan parantaisi. 


27.11.2021   Luulen tämän blogin käyttöön oton lääketieteessä käyvän niin, että jollakkn lääkärillä, sairaanjoitajalla tms on muiden hoitpkeinojen ohessa lapulla jokin sopiva näistä ohjeista ja muun ohessa antaa kanssa sen potilaalle, että kokeile toimisko toi. Ja niin lappusia on käytössä osalla ja osalla ei, ja se on kai aika yleinen lääketieteen tilanne. Ajan myötä niistä sitten kertyy kokemusta ja hyvin toimkvien ohjeiden käyttö laajenee. 


23.4.2022   Jos ajattelee vaikka sitä, että nykyään ovat tietokonert kaikilla iso osa elämää, niin aiemmin vain elettiin ilman niitä eikä kukaan valuta, että elit niitä vanhija aikoja, kaikki elivät ja kuitenkin on luonnollista ottaa tietokoneet arkikäyttöön nyt, kun ne ovat saatavilla ja niin hyödyllisiä. 


D917. Huono toimintakyky ja tarkkaa näköhahmotusta kuvasteleva keho

 Ainakin yksi mahdoliinen syy huonoon toimintakykyyn on hahmotustavan sumeus, sekä kehonhahmotuksen (esim. puuromainen/kastikemainen ruokatuntemus) että näköhahmotuksen ja ajatusten hahmottamisen summittaisuusm samoin ajanhetkien. Jos nämä saisi tarkoiksi, niin toimintaklyky ainakin usein olisi parempi. Siinä olisi olennaista,e ttä kehonhahmotus ekli tilannetaju, että elän nyt tässämaisemassa, kuvastelisi ympäristöä tarkasti ja juuri kuluvassa hetkessä niin kuin luonnollista katsellessa ja liikkuessa on, etenkin luotnoympäristössä tyyliin "ihanaa olla näin luonnonkauniilla paikalla" tai "kiva puuhailla näin vapaa-aikana pihalla".