tiistai 29. joulukuuta 2020

D903. Epäonnea 50-vuotispäivään tms liittyen ja muista muita löytäminesi aartein

 Olen nettikirjoittaja ja ensi vuonna täytän 50 vuotta. Se tuntui tuovan epäonnea kunnes keksin, että minulta odotetaan näkemystäsiitä, mitä aaretita tavallini suuntautunut ihminen voi elämässään saavuttaa tai löytää tähän ikään mennessä, lahkaksi muille, etenkin nuoremmille, mutta ylipäätään niille, joita kiinnostaa, olisiko samantapainen suuntautuminen kiva heidän omaksi harrastuksekseen tai jopa ammatikseen. Niinpä keräsin lahjaksi muille muutaman linkin, vähän kuin postikortin, tietämättä, jäävätkö nuo aiheet elämästäni pois vai onko tulevaisuuteni kenties niiden merkeissä aika isoltya osin, ja lisäsin tavallisesti haluttuja linkkejä teksteihini, ja nettikirjoittaja kun olen, niin se tuntui riittävän ja epäonni katosi ainakin näin edellisenä vuonna, mutta muuta epäonnea on kyllä ollut. https://fromhighlightohighlight.blogspot.com/2020/08/some-present-like-things.html

 

Jos on jostakin vuosipäivästä epäonnea, niin se yleensä liittyy siihen, ettäjoko ei ole harrastanut aihetta ollenkaan tai sitten on suorastaan juhlinit sitä, ollut sen harrastaja käytännössä, kun taas hyvin menee yleensä, jos kaipaa jotakin vähän juhlistettavaa ja niin vähän juhlistaa päivän aihetta muttei ole jumissa yhteen aiheeseen, vaan vertaa vaikka historiaan yleensä ja etsii kiinnekohtia itseä kiehtovista harrastuksista, (luullakseni esim. laji tuli silloin ja silloin Suomeen ja kivaa, huomenna pääsemme taas harrastamaan!), mutta siis omaa muuta elämää tulisi olla paljon niin, ettei nojaa vain yhteen aiheeseen, vaan piekmminkin niin kuin tietosanakirjasta katsoo päivän aiheen ja sitä sun tätä kiinnostavaa, kenties sama aihe lähtökohtana assosioiden tai löytöretkelle kiinnostavaan lähtien. Jos on jonkin sodan tai onnettomuuden vuosipäivä, niin siihen kai auttaa löytää jokin hyvä parannuskeino esim. rauhanliikkeeseen liittyen saada meininkiä tyynemmälle tolalle.

maanantai 28. joulukuuta 2020

D902. Ihmeparannusohjeyritelmä LXX * Meditaatio

 Meditaation sanotaan parantavan ja kasvattavan parantamistaitoja, kai erityisesti meditaationm luonnon helmassa,jos virittöytyy elävöittävään tervehenkiseen vireeseen yms. Tässä meditaatio-ohje aloittelijoille, joiden tyune-elämällä on rankkaa, syöpäpotilaita ajatellen laadittu,  kohdasta 414.

"kai auttaisi MEDITAATIO, ei mikään kehon tarkkailu"meditaatio" vaan tavallinen hengityksen tarkkailumeditaatio ja ympäröivän maiseman & elämän kanssa tekemisissä oleminen arjessa liikemeditaation tapaan ja keho vain sen kannalta enemmän hahmotettu, että mikä on liikkumiselle hyvä. Eli hengitysmeditaatiossa seurataan hengitystä, tarkkaillaan sitä ja sen vaikutuksia (terveiltä osin, terveellä tavalla, elämänviisaasti, tms) kehoon ja mieleen ja kontaktiin ympäristöön yms, eli oikeastaan ihan vain tavallisesti hengitetään la tunnetaan ilman virta nenässä jne ja pyritään olemaan luonnollisesti, pakottamatta, istumaan hyvässä asennossa paikoillaan muttei jäykästi vaan niin kuin on liikunnallista ja luonnollinen ryhti selkä suorassa kuten liikuntaharrastus tuo, ja tunteidenmukaisia pyritään myös olemaan ja ajatuksia tulee ja mene muttei kehitellä niitä vaan keskitytään tuntemaan aistimuksia ja olemaan tasapainossa, nauttimaan tästä hetkestä ja pakottamattoman huomion tuomista kauneusaistimuksista ja jotenkin viisaammasta tavasta olla asioiden kanssa tekemisissä, ei niin palikkajärkisestä,tökertöstä eikä keinotekoisesta vaan pikemminkin motivaation muakisesta ja arjen persutekemisten ikiaikaista tervehenkistä perusmuotoa, perusvirtaa arvostavasta, ja siitä löytää pakoton hereillä oleva elämisen tapa, joka on samaan tapaan luonnollinen kuin ihan vain hengityksen kulku tms pakottamaton peruseläminen, kun siitä on harrastunut tai kaipaa lepotaukloa arjen hälinästä, ja myötäeläväkin pyritään olemaan, se on huomiokyvylle hyväksi, sillä kuljetaan myötävrírtaan kuten asiat tapahtuvat eikä keinotekoisesti väkerretä, mutta idea siis ihan vain istua rennosti selkä suorassa ja seurata hengityksensä kulkua ja siinä sivussa oppia hyvä pakottamaton huomio eli meditaatio. "

torstai 10. joulukuuta 2020

D901. Ympäristön taitotason vaikutuksesta parantuvuuteen

 Mietin muuttoa, kun tässä vanhassa asunnossani ei kai ole mahdollisuutta enää asua, mutta vapaita asuntoja näyttää olöevan lähinnä terveyskeskuksen ja sairaalan lähettyvillä, missä kai lääketieteen alan ihmisiä ja sairaita asuu erityisen paljon ja missä ilma voi olla huonoa ja joutua käyttämään niissä käyvien bussipysäkkiä. Jäin miettimään yhtä asuntoa, joka oli urheiluaiheisen nimisellä kujalla, mutta sitä ajatellessa tuli lähinnä lääketieteen vaikutetta eikä liikuntaa kuten olin luullut. Ruokakaupassa käydessäni siellä on joskus samaan aikaan ollut joku pyörätuolilla kulkeva avustajineen ja olen tavallisesti ohikulkiessani yrittänyt miettiä ja elekielisesti kommunikoida pyörätuolissa olevalla, miten hän kenteis voisi oppia parantuvuutta ihmeparannusohejyirtelmieni suunnalta. (Mutten itse kestäisi sellaista kohtaloa, niin ettei vaikutteena varmaankaan kyllä ole heille hyväksi, mutat silti tuntuu, että tarttis yrittääöa uattaa, ja se jotenkin huojentaa taakkaa siitä, että näkee tuollaisia kohtaloita.) Mutta tuota asuntoa mietittyäni kun ruokakaupassa taas sattui olemaan joku pyörätuolilla kulkeva, niin en osannut mitään, en pienintäkään ideaa, että miten minä tai joku muu olisi voinut auttaa, vaan esim. vanhojen tuttujen kouluajan tehtävien tekeminen jostakin harjoituskirjasta tms olisi tuntunut onnistuneemmalta tavalta yrittää olla avuksi, eli en lääketiteen alan vaikutteisena olisi osannut mitään. Moni kai on lääketieteen alalla nuorena oiskelleena niin, että noudattaa ohjeita että tällaisessa tapauksessa toimitaan näin, muttei juurikaan omaa omaa parantamisnäkemystä. 

Yleensä parantamis- ja parantumistaidoilla on kai hyväksi omantasoinen tervhenkinen seura & ympäristö. Jos taso on laskenut, niin ei sovi tavallisesti sen tasoiseen seuraan, koska heille sen tason havainnot ovat uusia ja avaavat näkemystä tervehenkiseen avaramieliseen suuntaan, kun taas aiemmin taitavammalle nuo huomiot ovat vanhoja tuttuja asioita muistista löytyviä, eivätkä kai avaa elämää juuri mitenkään. Sen sijaan jonkinlainen ryhtiliike paremman ymmärryksen ja suuremman tervehenkisen viisaudens uuntaan voisi auttaa, siis kai toisten samanlaisten ja aiemman tason seura.

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

D900. Taidoissa uusien aluevaltausten tekemisestä

Nykyisin 11-vuotias villakoirani Banjo sanoi vähän aikaa sitten kuin jotakuta lainaten: "Minä luen enää lastenkirjoja." ja jäin siitä miettimään, että milloin aikuiset lukisivat lastenkirjoja, kai silloin, kun on oikein rankkaa ja tarttee ottaa uusi suunta elämässä, tehdä uusi aluevaltaus, oppia niin kuin lapsi, niin kuin aikuinen uuteen ilmastoon ja kultytuuriin muuttaneena, kun haluaa omaksua sen hyviä puolia omiksi piirteikseen, jotta pääsisi ongelmistaan eroon, jostakin suuresta niiden luokasta. Kanssa lasten lulet yms voivat joskus auttaa vastaavasti, opettaa jotakin, esim. minulla on kuvioitu pallo, joka kai opettaa ostamisen taitoa ja kierrätykseen liittyvää ongelmanratkaisua, mutten ole siitä niin paljoa oppinut, kun en ole siinä iässä ja ostin pallon heitelläkseni sitä.

D899. Tämän blogin ottamisesta käyttöön lääketieteessä

 Minusta tuntuu, että välillä saan joidenkin taholta sellaista ryöpytystä niskaani, etten oikein ymmärrä sille muuta syytä kuin että tätä parantamisaiheista blogiani http://parantamisesta.blogspot.com tai muuta blogiani positiivisine piirteineen on luultu instituutioksi ja minua lääketieteen tms kyseessä olevan elämänalan tavalliseksi tilanteeksi, mikämesim- lääketieteessä on, että "oi voi, täytyy taas siarastaa, en haluaisi mennä lääkäriin mutta kun onpakko" ja b logissani taas kovin positiivinen näkemys, että heti voi parantua ihan vain lukemalla ja ymmärtmällä, ilman lääkkeitäkin, ja mm voi lisäkeinona kokeilla blogini lukemista. Ihan kumma sotku, mutta meinaako se, että osa lääketieteen alan ihmisistä haluaisi korvata jotkin osat lääketieteestä blogini toimivilla osilla, mikä kai meinaa, että jos ne kerran toimivat, niin he kai haluaisivat sellaisen suuntautumisvaihtoehdon lääketieteeseen, jonkinlaisen erikoistumisen tai kurssin lukemisesta maininnan tai nimikkeen. Mutten noita osaa, kun en ole hoitoalojen tyyppisiä ihmisiä ja vahvuuteni ovat pitkälti teoreettisia, jolloin teoreetikoille tyypilliseen tapaan moni käytännön kysymys ei vain onnistu minulta omin voimin, eikä yhteistyökään aina niin hyvin kuin ihmisläheisemmin suuntautneilta.

lauantai 5. joulukuuta 2020

D898. Jos huonoimmat vaihtohedot tuppaavat toteutumaan, huomaa lääkärin väsymys

 Joskus voi käydä niin, että kun on useampia vaihtoehtoja, niin meininki romahtaakin ja joudutaan niistä huonoimpaan. Silloin on yleensä kyse siitä, että joku tai jotkut auttavista tms asian kanssa tekemisissä olevista, siihen sanansa sanovista tai muuten vaikuttavista henkilöistä on kovin väsynyt tai kovin taitamaton tai ei ollenkaan hyväntahtoisuudessa aidosti jaksavainen. Eli jos lääkäri tai muu hoitohenkilökunnan jäsen on nähnyt työssään paljon sairautta tai itsekin sairastaa, niin meininki voi jatkaa samoja uomia kuin mikä muuten on erityisesti kiinnittänyt huomiota, sillä huomiota ei kai riitä kaikkeen, ja esim. sairastaessa tai sairauksien keskellä voivat taidot olla huonot, ja niin ei osaa nostaa meininkiä, tilannetta hyvälle hyvin sujuvalle tolalle vaan se jotenkin repsahtaa huonommaksi, kenties palikkajärkiselle tasolle. Silloin olisi olennaista huomata, että vika on lääkärin tms väsymyksessä, ja vaihtaa lääkäriä tai etsiä parempi ajankohrta.

Lääkäreilel yms tällaista väsymystä tuovat kai erityisesti omat sairaudet, tautialtistus ja onnettomien elämänkohtaloiden kanssa tekemisissä oleminen.

Jos taitotasosi on laskunut paljon tavanomaisesta, tarkista, onko elämässäsi viime päivinä ja viime kuukausina ollut tavallisesti hyvänä pidettyjä taitoja kohottavina pidettyjä asioita kuten ennenkin ja ovatko ne olleet yhtä tervehenkisessä yhtä täysipainoisesti havaitussa ja tuntein kannatetussa ja ei-ilkeileväisessä muodossa kuin aiemminkin, esim. musiikki, rukoileminen, luonnon kauneuden ihaileminen, sivistys, terveet elämäntavat. Mieti myös, onko sinulle hyvä paikka siinä, missä olet: oletko tullut seudulle ja ko paikkaan niiden vetovoimatekijöiden vetämänä, vai oletetaanko, että sinun pitäisi vaihtaa muualle, missä vetovoimatekijöitä aidosti kannatat ja niiden mukaisen elämäntavan kanssa tulet hyvin toimeen.  Ja vastaavasti huolehdi, ettet ole nykyisin tekemisissä sellaisten asioiden kanssa, joiden seuraa yleisesti pidetään vahingollisena, sillä pienempikapasiteettisena et ehkä selviä siitä, vaikka ennen niistä ei olisi olltu haittaa, esim. jos nyt tuppaat rojahtamaan niiden syliin ja ennen pidit etäisyyttä ja olit virkeän valpas. Tposaalta, jos toiset eivät jaksa vaan pehmentävät tavallaan, niin kenties tulet heidän kanssaan paremmin toimeen, jos olet ruokakeskeisen huonolla huomiokyvyllä etkä tarkan valpas kaikessa, mitä he eivät jaksaisi. Oman paikan löytämistä auttaa positiivisten haaveidensa seuraaminen, vaikka se vaikuttaisi jotenkin liian kauniilta ollakseen kunnolla realistista.

perjantai 4. joulukuuta 2020

D897. Miten näitä parannusohjeita kehittelen

 Nämä tautien ja vaivojen poarannusohjeet ovat terveisiin elämäntapoihin vertaamalla syntyneitä tai ainakin terveet elämäntavat ovat tärkeä osa niiden perustaa, muttei minulla viime vuosina niin kovin terveelliset elämäntavat ole ollut vaan pikemminkin ruokakeskeiset ja liian rauhalliset. Perustana on etenkin havaintokyky ja sanasto, jota terveet elämäntavat tuovat, esim. juodessa tuoremehua olen kiinnittänyt huomiota siihen, miltä mehu tuntuu, miten se vaikuttaa vireeseen ja elämään lähiaikoina, ja oppinut niin yhden elementin: tuoremehuin vaikutuksen, jota sitten voi käyttää jossakin, jos sitä tarvitaan. Niin olen terneiden elämäntapojen tuoman havaintokyvyn ja selkeyden kantamana keksinyt sanastoa, jolla näitä parannusohjeita laatia. Vastaavasti, jos sitten olen lukenut jostakin vaivasta kuultuani taudista mediassa, niin olen tuon tavallisen sanaston ja aiempien vaikutelmieni varassa yrittänyt luonnehtia sitä,mitä tuo vaiva, sen aiheuttava tilanne olisi tavallisen arkisen elämän näkövinkkelistä, esim. ylilyönti siinä ja siinä, havaintovirhe, sen ja sen unohtaminen, se ja se elämäntilanne, sen ja sen taidon vähäisyys, siihen ja siihen tunteeseen liittyvä elekieli ja olo, vai mitä arjesta tuttua, tai muuten elämän tavallisella järjellä tavoitettavia tapahtumis, puolia ym. Niin minulla on siitä arkijärkinen kuvaus jostakin, mikä aiemmin oli tauti tai vaiva, ja niin arkijärki usein tietää siihen jonkin parannuskeinonkin, esim. sivistyksen näkemyksen mukaisen tai terveitä elämäntapoja ja tunteidenmukaisuutta painottavan elämänviisauden näkemys. Ja opetustaidoillani olen sitteb laatinut siitä ohjeen, jos tuo keino tuntuu huojentavan sen vaivan pois tai huojentavan sitä aika paljon.