tiistai 29. syyskuuta 2020

D881. Hengityssuojain eli maski lisää tartuntariskiä paljon

Maski eli hengityssuojain kosteuttaa ilman, mikä lisää pisaratartuntariskiä paljon. On kai tyypillistä, että maskia on helpompi käyttää, jos suu on auki. Käytännön kokemus ohikulkijana osoittaa, että maskin käyttäjä tartuttaa suunnilleen yhtä paljon (kosteus, pöpöisyyden tunne, suun haju) kuin suu auki kohden puhuva suunnilleen yhtä lähellä. 

Onkohan niin, että jos maskeja suositellaan epidemian hillitsemiseen, niin arvion maskien käytön puolesta on tehnyt ei-niin-käytännön-asioissa-taitava esim. akateeminen, joka on kääntänyt arvion, että maski lisää tartuntariskia vaikkapa satakertaisesti,arvioksi, että maskit hengityssuojaimina hillitsevät tartuntoja.


6.10.2020   Maski levittää pöpöjä. Siksi ei saisi velvoittaa maskin käyttöön. Tavallisina aikoina, kun kulkee kaupungilla ja on tekemisissä ihmisten kanssa, niin tavallisista ohikulkijoista ei tule minkäänlaista pöpöisyyden tuntua, mutta joistakin kovin pöpöisistä sekä suu auki kohti hönkivistä voi tulla pöpöisyyden tuntu, tartuntavaaran tuntu. Mutta mitä olen tänä vuonna koronavirusepidemian aikana kaupassa kulkenut maskillisen asiakkaan ohitse, niin heidän ympärillään on ollut kuin pöpöpilvi, kuin levittäisivät maskina vyulla tarkoituksella pöpöjä, kai siksi, että maskin lävitse on kovin hankala hengittää muuten kuin suu auki. Bussissa on usein sama lihava mies istunut löähistöllä ja ei ole siitä mitään pöpöisyyden tuntua tullut, mutta sen kerran, kun hänellä oli maski kasvoillaan, niin oli pöpöpilvi hänen ympärillään ja tuumin pöpöisyyden vuoksi useaan kertaan, saanko häneltä jonkin tartunnan. Sittemmin on taas matkustanut ilman maskia ja ulman pöpöpilveä.
Uutisten kuvissa on välillä ihmisiä, jotka kai ovat ammattinsa vuoksi viime aikoina tavallisesti käyttäneet maskia ja heillä näyttävät kasvot edelleen pöpöisiltä, vaikkei heillä kuvissa ole maskia eikä näytä siltä, että juuri olisivat ottaneet sen pois, eli maskin käyttäjän kehon pöpömäärä kasvaa kai oman suun pöpöistä ja kenties ympäristöstä kosteaan seutuun maskin alla tulleista pöpöistä.
Sen sijaan jotkut etelämaalaiset uutiskuvissa näyttävtä kaipaavan maskin lämpöä ja sen pöpöisyyttä ja kai olettavat muiden maskinkäytön lisäävän mahdollisuutta pöpöhyökkäykseen heitä päin, jolleivät he ole tottuneet pöpöisyyteen ilamstossaan.
Siksi maskin käyttöäeo saoso vaatoa ollenkaan, mutta jotkut ulkomaalaiset kai haluavat maskisuosituksen, johon voivat vedota, jos itse haluavat käyttää maskia.

22.1.2021   Maski tuo käyttäjälleen hengityksen ja suun pöpöjä, vähän niin kuin joku kohden koko ajan hönkisi ihan vierestä mutta tosin omia pöpöjäsi. Siitä seuraa pöhnäinen pöpötautinen olo vähän kuin flunssassa. Samalla toimintakyky ja älykkyys ovat alentuneet. Viime syksystä alkaen on minusta vaikuttanut siltä kuin ihmiset ainakin täällä Savonlinnassa ja mm nettiuutiset ym toimittajat olisivat olleet heikommalla kapasiteetilla kuin tavallisesti, niin paljon että siitä on huomattavaa haittaa niin työlle kuin muulle elämällekin. Maskin tuoma pöhnä lähes kaikilla voisi olla syynä siihen. Näin ollen maskeilla on pöpöisyyttä lisäävä vaikutus, haittavaikutus, jonka tuottama haitta voi olla niin suuri, että maskien käytön vaatiminen on maanpetoksen luokkaa oleva rikos. Samalla pöpöisyyden kasvu maskeja käyttävillä merkitsee, etteivät ne suojaa pöpöiltä, mikä taas oli niiden käytön syy. 

Lisäksi maskin käyttö vähentää ihmisen kykyä havaita ympäristön pöpöisyyttä, että missä on mitenkin paljon mitäkin pöpöjä, ja niin maskin käyttäjä on vähän kuin vie,m'riä juuri puhdistanut henkilö, pöpöjen osalta vähän kuin nenä tukossa oleva, mikä myös lisää sairastumisriskiä ja yleistä pöhnäisyyttä.

6.3.2021   Villakoirani Banjo sanoo, että koiran suu on vähän kuin maski: siitä tulee pöpöjä', mikä tyhmentää, ja siksi ei pitäisi pitää söpönä, jos koira läähättää, sillä se ei ole näköaistille hyvöäksi, ja näköaistoi liittyy ymmärrykseenja toimontakykyyn, hyvään ymmärrykseen tarvutaan tarkka hyvä terve näköaisti, samoin toimintakykyyn. Banjo sanoo, että maskin tuomien pöpöjen kanssa olisi oltava varmaankin vähän samoin kuin koira kuononsa tuomien, eli vähän niin kuin että ollaan vain, aki aika ruoakkeskeisen ihmseins osiaalisuuden tapaan, tai niin kuin savonlinnassa pullakahvimainen sosiaalisuus taidenäyttelyssä käynnin jälkeen tms. Ja spurrtimasempi liikunta sitten lisäksi, niin että ilamvirta suojelee kasvoja pöpöiltä. Vhän niin kuin että kaksi moodia ja molemmat yhteiskuntakelpoisesti.

perjantai 25. syyskuuta 2020

D880. Kumman sairastava olo ja arvaus että suomalaiseen sairaanhoitoon turvaavat useat ulkomaalaiset

 Suomi on pohjoisen ilmastonsa ja terveiden elämäntapojen sekö luonnon arvostamisen vuoksi niitä maailman maita, joissa erityisen hyvin ymmärretään terveenä pysymisestä ja kai parantumisestakin ihan terveeksi. Ja niin suomalaisten olettaisi pysyvän hyvin terveinä jahyvinvoivina. Mutta toisaalta samasta syystä kai monia ulkomaalaisia kiinnostaa sairastaessaan turvata suomalaiseen osaamiseen, ja niin jos suomalaisella on sairastavampi olo kuin mitä pitäisi, niin voisi arvata, että Suomessa tai suomalaisten ammattilaisten hoitamina on iso joukko ulkomaalaisia, jotka ovat paljon sairastavampia elämäntavoiltaan kuin suomalaiset, ja niin kun he ovat ryhmässä mukana, niin ei suomalainenkaan pysy yhtä terveenä kuin luulisi. Tähän kai auttaisi huomata,ettei elinympäristössäkään ole terveiden elämäntapojenosaamista läheskään kaikilla yhtä paljon kuin Suomessa kasvaneilla.

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

D879. Ihmeparannusohjeyritelmä LXVIII * Ailahtelevat näkymät & vältä ruutumallia

 Jos ja kun tuntemukset taudista tai vaiuvasta vaihtelevat ajan myötä, ailahtelevat sen sun tämän tyyppisiksi, niin se kai liittyy siihen, mikä olisi paranemiselle edullista ja mikä taas epäedullista, sairastuttavaa. Ruutumalli ja sillä kiinni tarraaminen on kai kovin sairastuttavaa,mutta sitä tapahtuu, kun ihmiset eivät ole ymmärrykseltään parhaimmillaan, mutta yrittävät noudattaa jotakin koulujärkeä muistuttavaa, kai esim. sairastumisaltistuksen huonontamaa lääkärin päätä. Sen sijaan kauniimmat lähestymistavat, arkijärkisemmät ja positiivistyen tunteiden mukaisemmat ovat paranemiselle edullisemmat, ja niin kuuluisi niitä suosia ruutumallin kustannuksella.

perjantai 18. syyskuuta 2020

D878. Lääkärin tms väsymys ja elävöittävyys, eheys, hyvän toivominen maailmassa ja tervehenkisyys

 Lääköreillä yms on kai työväsymystä, osin työmäärästä ja osin tautien kanssa tekemisissä olemisesta yms. Väsymykseen auttaisi kai elävöittävyys, kai eheyden suunnalta hakien löytyisi jotakin vahvuutta myös, hyvän toivominen maailmassa tekisi kai maailmasuhteesta elävöittävän, ylipäätään hyvän toivominen on usein elävöittävää. Ja tervehenkisyys tuo voimia.


19.9.2020   Sairaanhoitajien väsymykseen saattaisi ehkä auttaa, jos aterioilla olisi ruuan ohessa myös salaattia, vähän niin kuin kesällä voi aterialla olla, niin sekin jotenkin elävöittäisi ja toisi fyysisiä voimia.

6.12.2020   Voikohan olla, että kun suomalaisilla on terveet elämäntavat moneen muuhun maahan verrattuna, niin jos jossakin muualla joku lapsi haluaisi lääkäriksi tai sairaanhoitajaksi, niin pidettäisiin hyvänä oppia terveistä elämäntavoista suomalaiselta lääkäriltä tai kenties jaksavaisuutensa vuosi sairaahoitajalta, ja niin jossain henkisessä mielessä suomalaisilla lääkäreillä, sairaanhoitajilla yms voi olla lähes koko ajan työssään iso yleisö, lapsia kai, joka, jollei sitä erittele, niin kenties tuntuisi väsymyksenä ja uupumuksena. Mutten sittenm tiedä, että, miten sen osaisi ottaa huomioon, mutta silleen kai kuin sivistyksellä voi löytää hyvän elämän monille erilasille ihmisille, mutta kannalta osata sama, hyvä elämä löytää, mm oikeudenmukaisuus on siinä kai apuna ja "Elä ja anna toisten elää" eli kunkin oma elämä suvereeeni kuin puiston puun oksisto, jollei itse häiritse kohtuuttomasti muita.

maanantai 14. syyskuuta 2020

D877. Syövän leviämisen estäminen ja ailahtelevista mielikuvista vaarattomimpien valitseminen

 Jos ei oikein tiedä, onko tauti vai ei, tai jos on vaikka rapsuttanut epähuomiossa näppylää, niin tilannearviossa mielikuvat ja tuntemukset usein vaihtelevat nopeaan tahtiin, ja niissä on erilaisia vaihtoehtoja syövän epäilemisestä vaarattomaan huh-tuntemukseen ja toisen tyypin näppylöiden, pigmentti- ja rusketus mielikuvien, ihon ärsyyntyneisyyden, tyyntymisen yms tuntuun, leviämisestä vaarattomaan huh-tunteeseen. Niistä voi valita, että ei kai nyt tuota, sen muyntynyt mieliala, se vaikuttaa keholle hyvältä, valitsen sen. 

Vastaavasti voisi kai toisenlasiiin painotuksiin siirtymällä oppia liennyttämään syöpäkasvaimia pois.

27.11.2020   Jps syöpä ei olekaan tietty vaiva sama kaikilla, vaan jos syöpämerkitsee vain, että on jotain patteja tms, mutta syy niille voi olla kullakin erilainen.Niin silloin ei ole hyväksi samaistaa omaa syöpäänsä muiden syöpiin, vaan pikemminkin luooehtia, minkä oloisia omasta kehosta löytyvät kasvaimet ovat, ovatko vaikka näppylöitä tai pigmenttilaikkuja tai nahkasohvamaisia paksuunnuksia vähän kuin saman ihmisen luonne muiden silmissä, myttyyntyneen mielialan tuomia pahkuroita, va mitä, ja pyrkiä sitten tuo oma pahkuratyyppi liennyttämään pois mm arkijärjen avulla ja kiinnittämällä huomiota mm sosiaalisiin vaikutelmiin, että mikä voisi aiheuttaa niitä ja mikä taas liennyttää niitä pois.

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

D876. Suolistosairaus ja kiinnitä huomiota ravintoaineisiin, elämäntapaan ja vireeseen

Jossakin uutisotsikossa oli mainittu "tulehduksellinen suolistosairaus". En juttua lukenut, mutta minusta nimitys vaikutti epäviisaalta. Suolisto reagoi siihen, mitä mielikuvia ihmisellä on syömästään ruuasta ja siitä, mikä olon pitäisi olla, miten suoliston toimia ja millainen sen siis olla. Sitä ei siis pitäisi ohjeistaa huonoon suuntaan eli tulehdukseen, vaan vain terveeseen. Ihmienn syö jotakin tiettyä ruokaa ja sitten siitä tarttis imeytyä ravintoaineita niin, että elämäntapa sujuu hyvin,sen vire on toimeliaisuudelle ja mielialalle hyvä, terveenä pysymiselle hyvä, ja samalla suoliston itse pitäisi pysyä kunnossa, vaikka sen tila vaihtelisi sen tehtävän mukaan, että imeäkö paljon jotakin teittyä ravintoainetta, vettä tms, vai yrittääkö, ettei sitä tulisi niin opaljoa. Ja tämä voi riippua ihmisen tietoisista tavoitteista esim elämäntavasta ja mitä aikoo kohta tehdä etenkään fyysisestirankkaa jotakin.

10.4.2022   Suoliston toiminnan hahmottaa kai paremmin sellaisena hetkenä, jona ruokaa kuluu, esim hiljaiselon sijasta katsahtaa ikkunasta ulos ja miettii, jos lähtisi jonnekin. 

lauantai 5. syyskuuta 2020

D875. Vanhan koiran sokeutuminen ja kiinnostus luontoon

Japaninpystykorvani Vaapukka tapasi olla parantamisharrastunut ja villakoirani Banjokin siinä siivellä joskus autteli tassuvaivaisia ja kaihista tms kärsiviä vanhoja koiria. Vanhojen koirien näön huonontumisen, jopa sokeuden syynä tuntui olevan niiden kiinnostus lukemiseen. ne kiinnittivät hupmionsa tyhjään paepriin, eivät yleens' osanneet lukea, ja se oli näölle huono. Parempi olisi olla kiinnostunut aiheista, josita kirjoitetaan - koiran tai muun lemmikin voi kenties opettaa videoni https://lukevatkoirat.blogspot.com/2020/01/opeta-elaimesi-lukemaan-nain.html tavalla. Mutta näölle siis olisi hyväksi kiinnostus luontoon, etenkin kai vehreisiin vihreisiin oksiin, niiden vireeseen, katselemiseen ja kulkemiseen, elämään, etenkin luonnossa kulkiessa tai jossakin, missä on ympärillä luontoa.

perjantai 4. syyskuuta 2020

D874. Sörkkivä luonne ja pukeudu paljon lämpimämmin

" Onkohan liian lähelle tuleva pöpöinen sörkkivä sosiaalisuus vilustumassa olevan edesottamuksia, siis jo jonkin verran vilustuneen, joka vilustuu edelleen lisää, koska ei ole pukenut paksumpia vaatteita ja mennyt sisälle lämpimään."
https://opisuomalaisuus.blogspot.com/2018/12/suomalaisten-sosiaalisuus.html