tiistai 29. syyskuuta 2020

D881. Hengityssuojain eli maski lisää tartuntariskiä paljon

Maski eli hengityssuojain kosteuttaa ilman, mikä lisää pisaratartuntariskiä paljon. On kai tyypillistä, että maskia on helpompi käyttää, jos suu on auki. Käytännön kokemus ohikulkijana osoittaa, että maskin käyttäjä tartuttaa suunnilleen yhtä paljon (kosteus, pöpöisyyden tunne, suun haju) kuin suu auki kohden puhuva suunnilleen yhtä lähellä. 

Onkohan niin, että jos maskeja suositellaan epidemian hillitsemiseen, niin arvion maskien käytön puolesta on tehnyt ei-niin-käytännön-asioissa-taitava esim. akateeminen, joka on kääntänyt arvion, että maski lisää tartuntariskia vaikkapa satakertaisesti,arvioksi, että maskit hengityssuojaimina hillitsevät tartuntoja.


6.10.2020   Maski levittää pöpöjä. Siksi ei saisi velvoittaa maskin käyttöön. Tavallisina aikoina, kun kulkee kaupungilla ja on tekemisissä ihmisten kanssa, niin tavallisista ohikulkijoista ei tule minkäänlaista pöpöisyyden tuntua, mutta joistakin kovin pöpöisistä sekä suu auki kohti hönkivistä voi tulla pöpöisyyden tuntu, tartuntavaaran tuntu. Mutta mitä olen tänä vuonna koronavirusepidemian aikana kaupassa kulkenut maskillisen asiakkaan ohitse, niin heidän ympärillään on ollut kuin pöpöpilvi, kuin levittäisivät maskina vyulla tarkoituksella pöpöjä, kai siksi, että maskin lävitse on kovin hankala hengittää muuten kuin suu auki. Bussissa on usein sama lihava mies istunut löähistöllä ja ei ole siitä mitään pöpöisyyden tuntua tullut, mutta sen kerran, kun hänellä oli maski kasvoillaan, niin oli pöpöpilvi hänen ympärillään ja tuumin pöpöisyyden vuoksi useaan kertaan, saanko häneltä jonkin tartunnan. Sittemmin on taas matkustanut ilman maskia ja ulman pöpöpilveä.
Uutisten kuvissa on välillä ihmisiä, jotka kai ovat ammattinsa vuoksi viime aikoina tavallisesti käyttäneet maskia ja heillä näyttävät kasvot edelleen pöpöisiltä, vaikkei heillä kuvissa ole maskia eikä näytä siltä, että juuri olisivat ottaneet sen pois, eli maskin käyttäjän kehon pöpömäärä kasvaa kai oman suun pöpöistä ja kenties ympäristöstä kosteaan seutuun maskin alla tulleista pöpöistä.
Sen sijaan jotkut etelämaalaiset uutiskuvissa näyttävtä kaipaavan maskin lämpöä ja sen pöpöisyyttä ja kai olettavat muiden maskinkäytön lisäävän mahdollisuutta pöpöhyökkäykseen heitä päin, jolleivät he ole tottuneet pöpöisyyteen ilamstossaan.
Siksi maskin käyttöäeo saoso vaatoa ollenkaan, mutta jotkut ulkomaalaiset kai haluavat maskisuosituksen, johon voivat vedota, jos itse haluavat käyttää maskia.

22.1.2021   Maski tuo käyttäjälleen hengityksen ja suun pöpöjä, vähän niin kuin joku kohden koko ajan hönkisi ihan vierestä mutta tosin omia pöpöjäsi. Siitä seuraa pöhnäinen pöpötautinen olo vähän kuin flunssassa. Samalla toimintakyky ja älykkyys ovat alentuneet. Viime syksystä alkaen on minusta vaikuttanut siltä kuin ihmiset ainakin täällä Savonlinnassa ja mm nettiuutiset ym toimittajat olisivat olleet heikommalla kapasiteetilla kuin tavallisesti, niin paljon että siitä on huomattavaa haittaa niin työlle kuin muulle elämällekin. Maskin tuoma pöhnä lähes kaikilla voisi olla syynä siihen. Näin ollen maskeilla on pöpöisyyttä lisäävä vaikutus, haittavaikutus, jonka tuottama haitta voi olla niin suuri, että maskien käytön vaatiminen on maanpetoksen luokkaa oleva rikos. Samalla pöpöisyyden kasvu maskeja käyttävillä merkitsee, etteivät ne suojaa pöpöiltä, mikä taas oli niiden käytön syy. 

Lisäksi maskin käyttö vähentää ihmisen kykyä havaita ympäristön pöpöisyyttä, että missä on mitenkin paljon mitäkin pöpöjä, ja niin maskin käyttäjä on vähän kuin vie,m'riä juuri puhdistanut henkilö, pöpöjen osalta vähän kuin nenä tukossa oleva, mikä myös lisää sairastumisriskiä ja yleistä pöhnäisyyttä.

6.3.2021   Villakoirani Banjo sanoo, että koiran suu on vähän kuin maski: siitä tulee pöpöjä', mikä tyhmentää, ja siksi ei pitäisi pitää söpönä, jos koira läähättää, sillä se ei ole näköaistille hyvöäksi, ja näköaistoi liittyy ymmärrykseenja toimontakykyyn, hyvään ymmärrykseen tarvutaan tarkka hyvä terve näköaisti, samoin toimintakykyyn. Banjo sanoo, että maskin tuomien pöpöjen kanssa olisi oltava varmaankin vähän samoin kuin koira kuononsa tuomien, eli vähän niin kuin että ollaan vain, aki aika ruoakkeskeisen ihmseins osiaalisuuden tapaan, tai niin kuin savonlinnassa pullakahvimainen sosiaalisuus taidenäyttelyssä käynnin jälkeen tms. Ja spurrtimasempi liikunta sitten lisäksi, niin että ilamvirta suojelee kasvoja pöpöiltä. Vhän niin kuin että kaksi moodia ja molemmat yhteiskuntakelpoisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti