perjantai 29. marraskuuta 2019

D808. Sairaanhoidon tuoma altistus ja etäisyyttä sairaisiin yms & tervehenkiset elämän keskipisteet

Sairaita ammatikseen hoitavat saavat paljon vaikutetta ihmisten elämän niistä hetkistä, jolloin tavalliset terveenä pysymisen taidot eivät oikein suju vaan sairastuu tai loukkaantuu. Esimn. kehon hienokoordinaatio ja tunnelmataju voivat olla epätarkempia kuin tavallisesti, esim. siksi, ettei ole tullut kuunnelleeksi musiikkia. Voi myös olla,että ympäristössä on tavallista enemmän sairastavia tai osaamattomia, joilla peruskapasiteetti on heikko ja monet elämänvalinnat vaibn summittain oikein, vain huonolle kapasiteetille riittävän oikein. Silloin tarvitsee ottaa etöisyyttä sairastaviin ja sairastavien kanssa plajon tekmisissä oleviin, jotteivät nämä ja näiltä tulleet vaikutteet olisi elämän keskiössä, eivät matkittuina. Ja ottaa tilalle varmasti kunnollista vaikutetta, mitä nyt olisi vaikka luonnon kauneuden ihaileminen, sää, ym tervehenkiset tekemiset. Nämä tervehenkiset jutut siis keskiöön niin, että niistä tulee vaikutetta, ja siinä siivellä itseja muutkin paranevat.

maanantai 25. marraskuuta 2019

D807. Ruhje ja kauniisti vaan

Jos jossakin kolhaisussa syntyy ruhje, niin se, miten mm verisuoniaan tulee pitäneeksi ja mitern seutua kohdelleeksi, määrää sen, kuinka paha ruhje tulee samasta kolhaisusta. Siksi pitäisi pitää ruhjeen tienoota ympäristöineen siten kuin tuntuu, ettei ruhje kovin paha ole. Eli kai lähinnä kevyesti, kauniisti, hiukan kohollaan, kauniiseen parempaan parantuvuuteen uskoen ja siihen satsaten, uusia kolhaisuja välttäen, että hetken nätisti nyt ja myöhemminkin viisaasti, niin ei kai niinpaha tule. Ruhjetta ei saisi unohtaa kokonaan, vaikkei se vaivaisi, vaan seudulle tarttis antaa ohjkeeksi, että terveesti nyt vaan, kauniisti niin kuin hyvä tulee, ja úskoa luonnon omaan parantuvuuteen, paranemisen ihmeeseen ja uskoa positiivisten tuntemusten näyttävän tietä parempaan parantumiseen.

perjantai 22. marraskuuta 2019

D806. Huono olo syksyllä ja vuodenaoíkojen elämisen taitojen opettelu ohjeista

Syksyn elämisen ohjeita pitkästi vuodenaikakirjoituksessani http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html , josta myös englanninkielinen käännös http://finnishskills.blogspot.com/2014/11/living-with-seasons.html .
Tässä yksi lainaus mutta sairausmaisemmista vaivoista syksyyn liittyen:
"
Lohduton olosyksyllä puiden pudottaessa lehtensäliittyy ainakin osin siihen, kun koulu tai työ tms elämän iso tekijä painaa, joten harrastuksista olisi iloa. Myös kehon pitäminen lämpimämpänä tekee olon mukavammaksi.
Jos on hermostunut vellova olo, jotenkin holtiton, niin se kai liittyy joko unenpuutteeseen tai esim. siihen, ettei osaa syksyn elämistä ollenkaan, mutta voi se olla muutakin. Puihin ei saa nojata silloin, kun ne ovat pudottaneet melkein kaikki lehtensä, vaan on oltava etäisempi, ihan vain katseltava, eleltävä. Lisäksi tarvitsisi sisällä olla talviajan sisävaatteet koko ajan ja usein myös lämmin viltti.
Jos lehtien putoaminen tai jokin muu syksyssä tekee mahan kipeäksi, meinaa se kai, että tuo asia on tunteille liian ikävä. Siksi ei pitäisi sen kanssa niin vahvasti olla vaan hommata muuta kivaa elämänsisältöä ja olonsa lämpöisen mukavaksi ainakin välillä. Nämä vuodenaikojen elämisen ohjeet voivat myös olla avuksi, etenkin niiden musiikki.
Tropiikissa ei ole meidän vuodenaikojamme. Jos syksy tekee kamalan huonon olon, esim. lehdettömät puut, olet kenties epähuomiossa ottanut mallia jostakusta, joka ei ole aiemmin elänyt yhtään kokonaista syksyä. Samoin voi kai käydä, jos otat mallia jostakusta, joka nojaa sellaiseen, joka ei ole elänyt yhtään syksyä.
Ihmisten tadoissa elää loppusyksy on niin isoja eroja, että jotkut kai olettavat toisten lintsaavan loppusyksyn, mutta esim. kauneustajunsa voi säätää nauttimaan loppusyksyn kauneudesta, ja ulkoilujen pituus sekä lämpimät vaatteet vaikuttavat mielialaan yllättävän paljon, samoin harrastukset yms kiva tekeminen versus niskassa painavat ikävät asiat.
Vaikutelma roikkuvista kuolleista oksista, jotak eknties ovat likaisia tai joissa olisi kuolleita lehtiä, ovat kai tropiikkilaisten näkemys tai sitten pimeässä kulkevan tai fyysisesti rasittuneen (25.11.2019 syö paljon (aterioita & napostele), ota leppoisasti, lepää paljon ja pysyttele ihan lämpimänä). Kun ulkona katselee ympärilleen, niin puissa on iloisesti lepattavia keltaisia tai vihreitä lehtiä, ja ainakin oksat ovat terveet, niihinhän kasvaa keväällä uudet lehdet. Lisäksi maassa on pudonneita lehtiä kuin suojaavana kerroksena, ei kamalalla tavalla kuten tropiikkilaiset väittävät. Mene ulos ja katsele puita ja pudonneita lehtiä lähempää niin, että näet hyvin."

13.2.2023   Jos kun on vielä talvi, olettaa vuodenajan olevan kevät, siitä tulee yleensä huono olo, kun ei talvi jaksa kantaa kevään mielialoja ja toimeliaisuutta, sillä ei ole vielä kevät. Myös ruuat on tärkeä huolehtia kuluvan vuodenajan mukaan. 

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

D805. Holtiton olo ja tarkka katse & tervehenkinen tekeminen

Ihminen jäsentää asioita pitkälti nä'köhahmotuksen avulla. Jos jollakulla on kovin sumea näkö, niin se voi aiheuttaa tunne-elämän holtittomuutta, kun ei voi arkiympäristöön verrata ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Mihin siis auttaisi kiinnittää huomiota siihen, että katselee tarkkaan ja elää tervehenkistä elämää.

16.5.2023    Jos on holtiton liian vastaanottavainen olo esim sosiaalisia vaikytteita kohtaan, niin se kai on peräisin luonnollisesta vastaanottavaisuudesta jotakin hyväätekevää kohtaan, esim kevättä, vehreyttä, kesän alkua ja lämpöä, mutta oman tai jonkun muun virheen vuoksi kohdistunut väärään kohteeseen, jolloin tarvitsisi arlijärkisesti todeta, että tämä kimpale suuntautuu kesän alkua kohtaan eikä kadullakulkijoita. Erityisesti kovin ulkomaalaiset tai heikossa kunnossa olevat kai nojaavat kovin eivätkä tunnista, mihin mielenvire liittyy vaan saattavat luulla itse kuuluvansa kevään sijasta keskiöön, jolloin auttaisi tajuta, että kevät on heille tuntematon ja että he kenties ovat vain päivämatkalla tropiikista eivätkä aioi säätää edesottamuksiaan oikein. 

lauantai 9. marraskuuta 2019

D804. Terveiden elämäntapojen oppimiseen vihreiden oksien elävöittävä vire

Terveitä elämäntapoja ja parempaa parantuvuutta oppii puiden vihreiden oksien elävöittävästä vireestä, sen ihailemisesta ja opettelusta. Se on jotakin sellaista kuin terveiden elämäntapojen keskioikea. Eli sen opettelu esim. päivittäisillä kävelyilläjossakin, missä on vihreitä puita, tuo vähän niin kuin terveissä elämäntavoissa lahjakkaan aseman elämässä, ts. opettaa viisaaksi. Sama lisää taitoa parantua ihan terveeksi.

10.11.2019   Männyistä ja vuoden kesäpuoliskon lehtipuista olen tämän huomannut,mutten esim. kuusista tiedä, kun jotkut niistä paljon varoittelevat.
En tiedä, oppiiko, miten terveet elämäntavat menevät, juuri vireestä, mutta sen avulla ja sen ja elävöittävyyden tienoilta jostakin oppii kyllä tietääkseni hyvin, jostakin missä on oksien tunnelma tms myös. Mutta näin siis, jos itse pyrkii elämään tervehenkisesti.

11.11.2019   Jos on näkö heikko huonoista elämäntavoista johtuen, niin puita yms voi katsoa lähempää, ja vähän pidempään ulkona vaelleltua luonnon kauneudesta sekä säästä nauttien, esim. 5 tai 15 min tai puoli tuntia, niin ulkona kulkemisen oppii ja aistit yleensä aukeanevat aistimaan puut yms tarkempaa, jollei vaella niin pitkään, että ihan väsyy.