maanantai 1. maaliskuuta 2021

D918. Hoitoalojen vääristymät ja älä laita terveitä hoitoon

 Villakoirani Banjo on ollut terve ja viihtynyt, voinut hyvin. Mutta nyt kun minut on pakotettu käyttämään se eläinlääkärissä, niin tuntuu, että koko maailma kaatuu. Minä saans ydänvaivoja kauhusta ja koirani myös, on oksettava olo pahanteon paljoudesta ja hirvittävä epävarmuus siitä, miten tulevaisuudessa selvitään. Ne ovat kai tuutuja piirteitäs iitä jos jollakulla on vakava tauti: huolettaa, miten taudin kanssa käy. Muttei niin pitäsi käydä väärinkäytöksistä. Jo pelkkä eläinlääkärin imapiiri on jotenkin vaivainen, kauhistuttava minun ja koiran oman tavallisen elämän rinnalla. Se ei ole kumma, jos itsellä on jotakin vaivaa, minkävuoksi haluaa lääkäriin tao eläinlä'äkäriin tai spykologille, mutte sellaista pitäis aiheutua ihan vain eläinlääkärin tarkastuksesta. ja miksi muka terveeltä koiraltani tarttis poistaa hampaita, kun se onihan kiltti, tai laittaa röntgeniin tai verikokeisiin, koko päivä syömättä, mikä silel on tavannut tuoda epäonnea. Ei tämä blogi tee sellaista vaikutustavaan paljon psotiivisemman, mutta tämä ok´nkin vain yksi nettikirjoitsu eikä kokonainen ammattikunta elämineen. 

3.3.2021   Koira oli eläinlääkäriasemaslla tarkastuksessa ja vaadittiin poistamaan hampaita, missä kleukaluun murtuman vaara ja uuden rotukoiran hinta. Se oli nuollut eläinlääkäriaseman lattiaa ja saanut pöpöjä koko kehoonsa, mm kuolleen koiran eritettä. Se sanoi, että sen pari japaninpystykorva Vaapukka, joka kuoli kesäkuussa 2019, olisi osannut parantaa ne kaikki,mistä Banjo sai pöpöjä. Oletettiinko sillä olevan liians uuret puheet? Mutta parannusohjeet, joita japaninpystykorvalleni opetin, löytyväs tätstä blogista parantamisesta.blogspot.com . Minulle syntyy vaikutelma, että kyseessä on paradigmanmuutos, jossa koirani joutuu kärsimään aivan liikaa.

15.3.2021   Paradigmanvaihdos lääketieteessä ja eläinlääketieteessä tämän blogini parantamisesta.blogspot.com voisi kai auheuttaa tällaista. Siis jos tarvitsee omaksua tämö uusi teoria tms, niin se kai vie aikaa tottua, kun tyylilaji on toinen kuina iemmin, positiivisempi ja oireet katoavat noepammin, mutta kun ajatukseen tutustuu ja ajattelee, että tarttee tässä tuo uusikin teoria opetella, niin eiköhän se siitä löydä paikkansa vähän aikaa sulateltua, näkee mihin se sopii ja missä on edelleen vanha, ja sehän riippuu siitä, mihin sairauksiin ko lääkäri tms on erikoistunut tms toimenkuvasta, mutta kai tuttavat tykkäävät hyvää, jos jokin heidän vaivansa paranee helpommalla, luohan se ihan positiivisen kuvan lääkärin taidoista ja oppimiskyvystä, aj silleen helppoja nää, että pitkälti riittää, jso potilas itse lukee ohjeen tästä blogista vaivaansa, muttei niitä kaikkeen ole ja tarviuttaisiin lääkärien kokemusta siitä että mikä toimii ja mikä ei, yms,kun eihän minulla koekmusta näistä ole, mutta nämä ohjeet näyttävät jättävän positiivisen vaikutelman, kun niitä jonnekin ons uositellut, esim. naapuristani lakkasi vammaisen vollottava tunnelma, kun paranemisnäkymät ovat rohkaisevammat, tms, niin että kai sellaisista syistä nämä kumminkin tarttis ottaa käyttöön, ja idea verrata terveisiin elämäntapoihin on kai monen mielestä kannatettava lähestymistapa. 

28.3.2021   Jos paradigmanvaihdoksesta pn kyse, niin se kai lähinnä vaatisi zitä, että tutusyuisi yuohon uuteen parannustapaan, eli tämän blohin tapauksedsa ainakin lukisi hakemistoa, niin tietäisi, millaisesta parannustavasta on kyse. Ja lisäksi tarttisi kai tottua ajatukseen, että miten se yyöhön sijoittuu ensi alkuun ja entä pidemmän päälle, ja olla uuteen vaihtaminen tavoitteena, jos se kerran toimii hyvin.

Jos on jokin muu paradigmanvaihdos kuin tämä blogini, niin siitä myös tarttidi arvioida, keiĺe se sopii ja missä muodossa ja miten srn oppii ja mikä osa työstä se olisi, yms.

16.7.2021   Jos koronaepidemia liittyy paradigmanvaihdokseen, niin se on kumman iso efekti tästä blogista eli silloin siinä on varmaankin mukana monta muuta projektiyritelmää, esim. jotkut lääkärit kai haluaisivat luopua lääketieteestä kokonaan ja siirtää sen tietokoneille, mutta se on niin radikaali muutos, ettei varmaankaan toteudu kokonaan vaan jonakin prosenttiosuutena työvoimasta vain, esim jos tämä blogi korvaisi osan, niin kumminkin tarvitaannihmisiä selittämään ja muiden parannustaitoa, sillä eihän blogini huolehdi ksikkea, vaikka kivan tunnelman jättää. 

Jos sitten onkin niin, että moni lääketieteen alalla haluaisi lakkauttaa lääketieteen, jos parantaminen jollakin hyvällä ja vähemmän sairastuttavalla tavalla olisi mahdollista, koska ei ole kiva sairastaa ja koska muukin työ kävisi hyvin. Niin lääketieteen lakkauttaminen vaikkapa poliitikkojen määräyksellä tuskin on oikea tie tuohon, vaan voisi vaikka uutisoida, että kun uusia patempia parantamismuotoja kehitetään ja kun opitaan hyödyntämään tietokoneita esim netin kautta toimivassa parantamisessa, niin jollei lääkäreitä yms välttämättä silloin enää tarvita yhtä paljob kuin ennen, niin esim ainakin 10% lääkäreistä olisi valmis vaihtamaan muuhun työhön, sillä jatkuva tautialtistus on rankka ja omasta puolestaan voisi hyvin tehdä muutakin työtä. Ja sitten se, miten paljon käytännössä luovutaan lääketieteestä, tulisi käytännön kautta siirtymällä uusiin hoitomuotoihin tms ja katsomalla, että mitä se sitten vaikuttaa. 

 

21.9.2021   Eilisiltana hetken päähänpistosta varasin nettidomainin, jolla ajattelin tavoittaa tavallisia ihmisiä tälle blogilleni, mutta tänään sitten tajusin, että parantamisaiheinen perusdomain tavoittaisikin lähes kaikki lääketieteen alan ihmiset kertarysäyksellä, koska se kuuluisi heidän ammattinsa perusosaamiseen, enkä tiedä, onko se ollenkaan viisasta, kun blogini on niin erityylinen kuin lääketieteen tavallinen työ. Parempi tapa omaksua uusia asioita lääketieteessä on, että blogiani lukevat ne, jotka ovat selaisesta harrastuneita, ja muut sitten oppivat ajan myötä lääketieteen alan mukana, mutta tietävät silloin jo, millainen blogini on tyyliltään ja mitä se vaikuttaa lääketieteen työhönja sen tunnelmaan, joka kai on kovin erilainen. Muutosta edesauttavana lisäjuttuna on mahdollisuus ansaita helposti ja ilman tautialtistusta, jos sähköpostitse myisi blogista kopioituja ohjeita ja kai maksaisivat vain ne, jptka heti niillä paranevat, kun blogini on tupannut jättämään hyvän huojentuneen mielialan kuin se tosiaan parantaisi. 


27.11.2021   Luulen tämän blogin käyttöön oton lääketieteessä käyvän niin, että jollakkn lääkärillä, sairaanjoitajalla tms on muiden hoitpkeinojen ohessa lapulla jokin sopiva näistä ohjeista ja muun ohessa antaa kanssa sen potilaalle, että kokeile toimisko toi. Ja niin lappusia on käytössä osalla ja osalla ei, ja se on kai aika yleinen lääketieteen tilanne. Ajan myötä niistä sitten kertyy kokemusta ja hyvin toimkvien ohjeiden käyttö laajenee. 


23.4.2022   Jos ajattelee vaikka sitä, että nykyään ovat tietokonert kaikilla iso osa elämää, niin aiemmin vain elettiin ilman niitä eikä kukaan valuta, että elit niitä vanhija aikoja, kaikki elivät ja kuitenkin on luonnollista ottaa tietokoneet arkikäyttöön nyt, kun ne ovat saatavilla ja niin hyödyllisiä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti