Kun japaninpystykorvalleni (joka kuoli viime kesänä kesäkuussa 2019) opetin parantamista, oli perusmenetelmä elävöittävä kevennys, mallin näyttäminen siitä sairastavalle, ikään kuin idean nostaminen ilmaan, että hei, miten olis tällanen, ootko kokeillu? Ideana oli,e ttä sairastava tai loukkaantunut, usein eläin, nappaisi idean itselleen ja omasta kokemuspiiristään, omasdta näkemyksestään etsisi jotakin sellaista kuin luonnon elävöittävyys tai rukouksen elävöittävyys. Ja siitä sitten etsisi jostakin yleissivistyksestään mielikuvan joogista tai muusta taitavasta hengellisestä henkilöstä, joka olisi myös ihmeen hyvin parantuva, ja lähtisi siitä sitten itse parannettava elämässään niille teille, elämään kuin hengellinen henkilö ja samalla saisi hengellisyydestään herkän tunnelmatajuisen ihmeparantuvan huomion,jolla keho paranisi pitkälti heti ja rasitus kevenisi. Ja niin saattaisi lähteä hiukan liikkeelle, ja koska se oli tuon ihmeparantumistaidon varassa, niin satsaisi silloin juuri erityisesti ihmeparannustaitoon, eläisi sen varassa ja niin paranisi nopeasti, vähän kuin huterosti liikkeelle nouseva, joka tuntee, että hei nyt on parantumista tapahtunut, alan olla jo toipilas. Mutta siis elävöittävyys tässä olennainen pääelementti.
10.11.2019 Hengellinen ihminen voi siis olla hyvä vireeltään ja näkemykseltään, sitä parempi, mitä häiritsemättömämmin viisaasti on saanut elää, ja siitä mallia ottamalla voi parantua nopeaan. Mutta se on ihan eri juttu kuin henkilö, joka jotenkin tulee mukaan sairastamiseesi ja ikään kuin ottaa vaivan itselleen ja osaa sen silloin parantaa, vähän niin kuin vahvempi kantamaan taakkaa. Hengellinen auttaja taas on näkemyksellinen ja itse sairastuessa näkemys kärsii paljon, jopa katoaa kokonaan, niin, ettei hän voi ottaa taakkaa harteiltasi, vaan vain olla mallina siitä, miten se on kevyempi kantaa.
15.12.2019 Minulla on se käsitys, että näin hengellisestä kovin etevästä (ei siis tuttavapiiristään tai telkkuhahmosta vaan jostakin vähän kuin Äiti Teresasta) hengellisestä henkilöstä, joka ymmärtää paranemisesta paljon, mallia ottamalla, siis koulun tapaan opettelemalla ja hengellisen harrastuneisuuden tapaan harrastamalla, ei seuranpiudolla tms, voisi parantua kovin hyvin ja vikkelään, keveästi monenlaisesta vaivasta, mm vakavista sairauksista ja vammoista. Mutta se kävisi keveästi, vähän kuin huomaamattaan, jotenkin paremman tavan olla ja yrittää löytämällä. Ja sniin sitä tarttisis harrastaa vakavalla mielellä, vähän kuin ajattelisi, että ryhtyisinkö munkiksi tms, tai niin kuin joulu kiehtoo, että tosiaan lähtee siihen itsekin mukaan ja elää niin ja herkän tunnelmatajuinen huomio ja oikeanlainen perusvire yrittämisesssä, joka saa ottamalla mallia opettelemisen tapaan, niin nuo toisivat paranemisnäkemyksen, jolla voisi antaa itselleen ohjeita,ja niitä noudattaen,edelleen hengellisen viisaasti eläen pikaisesti paranisi,paljon jo ensi minuutteina,kenties ekunteinakin, mutta olennaisesti paremmin jovuorokaudessa tai niilel main, ja silloin ei tarttis tsempata hengellisyyteen päin enää yhtä paljoa, luulen.
5. syyskuuta 2020 Hengellinen malli olisi kai hyvä sellainen kuin hengellistä kirjaa lukiessa syntynyt käsitys parantuvuudesta eikä siis jokin ihmiskontakti. Tai ainakin kirja on usein hyvä malli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti