tiistai 2. helmikuuta 2021

D908. Hankala uuvuttava olo kaupungilla liikkuessa ja satsaa hyviin tekemisentapoihin, myös muiden osalta

 Jos liikkuu kaupungilla, missä on taloja vieri vieressä ja kiireistä, niin tekemisentapa menee monella kaavamaiseksi ruutumalliin vertaavaksi,paljon epäviisaammaksi kuin puiden oksien luonnolliseen kaarevuuteen verratyessa, ja niin sekä siitä että' muilta kaupunkiympäristössä samasta virheestä tulee uuvuttavampi putkimaisempi tekemisentapa, ei niin viisas eikä elämänviisas, mihin ainakin joskus auttaa, kun satsaa hyviin tekemisentapoihin tietoisesti ja yrittää tehdä ne helpommiksi myös muille.

Kaupungilta kotia palattua uupumus liittyy osin ympäristön ja tekemisentavan muuttumiseen, olisi saatava kiinni kotiympäristön vireestä. Osin on myös, että tarttis haukata jotakin, jos on liikaa uupunut kaupungilla. Kaupungilla on myös eri pöpöt tai pöpöttömyys, ja se kysyy hiukan aikaa niin kuin ilmastoituminen tai saunan jälkeenvilvoittelu tai suihku. Tarttis myös tajuta, että on taas vehreämpää ympärillä.

4.2.2021   Espooseen juuri muutettuani on täällä tuntunut olevan kiirehtivä tyyli kuin maisemien katseleminen samalla unohtuisi, mutta siinä kai jotkut ovat yrittäneet olla vikkelämnpien tapaan, vaikka ovat aika hitaita tai kipeinä. Sopiva tahti olisi kai hiukan vikkelämpää kulkevan, jolle se tahti olisi aika rauhallinen niin, ettö ehtisi hyvin katsella puut, maisemat ja elämän ympärillä.

Kaupungilla kulkiessa moni on töistä juuri tulossa tai muuten kovin työvaikutteinen, eli sosiaaliset suhteet ohikulkijoissa ovat kukin vahvasti joillakin uomilla, joirta työn kyseessä ollen eivät ole itse valinneet vaan ne ovat olosuhteet ja muiden harjoittama sosiaalistaminen johonkin lokeroon. Eli jos siinä yrittää elämänviisaasti elää, niin olisi kovin monta elämäntilannetta ja sosiaalista kuviota mietittävänä, koska kaikki eivät ole saman kontektin sisällä vaan työkontekstinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti